Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinakirja

Aivan kuten varmasti kaikissa muissakin tarinaropeissa, myös meillä Kanervapolussa on säännöt. Niitä ei ole paljon, eivätkä ne ole täysin mahdottomia noudattaa, joten pidetään yhteisistä peisäännöistä kiinni, jookos?

- Kirjoita tarinat joko 'hän' tai 'minä' muodossa​

​- Puhevuorot tulevat heitto-/lainausmerkkien väliin - voit halutessasi käyttää myös vuorosanaviivoja, päätä itse

- Ajatukset näiden *, tai näiden # väliin ja tarinaan kuulumattomat huomautukset näiden // väliin

- Kirjoita mielellään useamman kuin yhden tai kahden rivin tarinoita - muuten tarinointi alkaa muistuttaa enemmän roolipelausta ja tarinoiden pituudella ansaitset kokemuspisteitä

- Muista kuvailla! Hyvin kuvailtuja tarinoita on mukava lukea ja niistä ansaitsee kokkareita

- Älä kiusaa/tapa/hauku muiden liittyneiden kissoja, ellei tämä ole hahmon omistajan kanssa sovittu

- NPC-hahmojen tappaminen on ehdottoman mahdottomasti kielletty, ellei siihen ole erikseen pyydetty ylläpitäjän lupaa

- Laita Nimi-kenttään hahmosi nimi ja klaani; esim Sulkamyrsky, Koivuklaani

- Voit saada tarinasta korkeintaan 40 kokemuspistettä

 

Muistahan, että vuodenaika on ropessa sama kuin IRL-elämässä, eli Lehtikadon aika.

Sinne vain lueskelemaan ja kirjoittelemaan!


Ylläpitäjien tarinat   ●   Kuolleiden kissojen tarinat


 

Vieraskirja  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Mäntytassu, Koivuklaani

10.02.2016 15:07
Olin odottanut innoissani kokoontumiseen lähteneiden paluuta. En kuitenkaan ollut odottanut näin nopea paaluuta. Solinatassu työntyi vierelleni korvat luimussa.
"Kuulin Liekkitassulta, että Katajatähti menetti hengen ja, että sen takia he joutuivat palaamaan takaisin", Solinatassu kuiskasi minulle. Nytkäytin korvaani ja etsin heti katseellani Sulkapuroa. Kun näin täplikkään naaraan pinkaisin suoraan tämän luokse.
"Sulkapuro! Menettikö Katajatähti oikeasti hengen?", kysyin silmät selällään. Samalla nenääni kantautui Hiekkaklaanin lemu, joka oli jotenkin... tuttu?
"Oli..", mestarini sanoi syyllisen kuuloisena. Nuuhkaisin Sulkapuroa uudelleen. Hiekkaklaanin lemu tuli hänestä.
"Tule sivummalle, minulla on asiaa", murahdin mestarileni ja kiersin syrjäiseen nurkkaukseen.
"Mitä asiaa sinulla oli?", täplikäs naaras kysyi.
"Sinä.. haiset Hiekkaklaanille. Mutta jos ette ehtineet kanervaniitylle asti, miten silti haiset Hiekkaklaanille?", kysyin pistävästi.
"Öm, siellä kävi hiekkaklaanilainen kysymässä, että mikä meitä viivytti. Selitin tälle soturille kaiken", Sulkapuro mumisi kiusaantuneena. Ennenkuin ehdin sanoa mitään Sulkapuro nousi seisomaan.
"Menehän nukkumaan, huomenna saat opetella kalastamaan", naaras naukaisi ja katsoin hieman närkästyneenä täplikkään naaraan perään. Huokaisin ja menin sitten oppilaiden pesään. Solinatassu suki itseään, joten menin hänen viereen.
"Alan nukkumaan, hyvää yötä", mumisin ja haukottelin painautuen sisareni kylkeä vasten.
"Hyvää yötä velikulta", sisareni vastasi ja nuolaisi minua päälaesta. Nukahdin lähes heti, kun sain silmäni kiinni.
//Sulka? Joku?

Nimi: Sielupentu, Hiekkaklaani

17.01.2016 13:04
Luku 1.

Suuret hiutaleet putoilivat hiirenharmaalta taivaalta peittäen lakastuneet kasvit ja routaisen maan alleen. Pohjoisen kylmä tuuli kieputteli niitä hitaasti kauemmas toisistaan, levittäen ne yhä laajemmalle alalle. Lehtikato oli saapunut jälleen.


Pieni hopeanharmaa naaraskissa maleksi leirin laitamilla apeana. Sen pienille harteille oli vasta neljänneskuu sitten sysätty suurin taakka mitä pentu vain voi saada. Sen veli oli menehtynyt, hukkunut hyisenä virtaavaan veteen Hiekkaklaanin reviirin laidalla. Tai niin sille oli kerrottu, sillä se oli tapahtumien aikaan ollut leirissä autuaan tietämättömänä veljeään uhkaavasta vaarasta. Ruumista ei koskaan oltu löydetty, mutta se ei ollut tavatonta kun ajatteli, miten nopeasti järven vesi virtaa siinä kohtaa juuri ennen kaksijalkojen puolisiltaa ja saarta.

Pennun nimi oli Sielupentu. Sillä oli kauniit metsänvihreät silmät kuten emollaan Aavikkohuudolla sekä haukkamaisen terävät kynnet. Turkin väritys juuri ja juuri erottuvine raitoineen taasen oli peräisin tämän isältä Vesiraidalta. Sielupennulla oli menehtyneen veljen, ruskeaturkkisen Mäntypennun lisäksi toinen veli nimeltään Ukkospentu. Tämän turkki oli tuhkanharmaa.

Sielupentu istahti tomuiseen maahan ja katseli ympärilleen leirissä. Hiekkaklaani oli siinä mielessä aika tylsä paikka pentujen kasvaa, ettei siellä ollut juuri muita leikkipaikkoja kuin jokuset leiriä reunustavat pensaat ja suuri auringonottokivi. Vaan eipä sillä, Sielupentu oli kaikkea muuta kuin leikkisällä tuulella. Naaras tunsi raskaan möykyn rinnassaan kiristyvän aina, kun muisti jonkin leikin tai pelin mitä oli pelannut Mäntypennun ja Ukkospennun kanssa silloin kun kaikki oli vielä hyvin.

Naaras alkoi pestä oikeaa korvaansa, hiekanväristä, tuntiessaan jotain kylmää kuonollaan. Pentu katsoi ylöspäin, muttei nähnyt mitään muuta kuin paksun harmaan pilviverhon, joka oli varjostanut koko leiriä jo monta päivää. Hän käänsi päänsä takaisin pesupuuhiin. Samassa toinen kylmä pisara laskeutui hänen selkäänsä. Sielupentu ponkaisi ylös nopeasti valmiina puolustautumaan, jos se jokin kylmä sattuisi olemaan jotain vaarallista. Pian kolmas ja neljäskin kylmä asia tipahti ja suli Sielupennun turkkiin, minkä jälkeen niitä alkoi tipahdella tihenevään tahtiin.
Sielupentu vinkaisi hämmentyneenä ja katsoi uudelleen taivaalle. Sieltä leijaili alas häntä kohti pieniä valkeita hahtuvia, kuin sinitiaisen pieniä vatsauntuvia. Ne tuntuivat kummallisen kylmiltä ja kosteilta, aivan erilaisilta kuin linnunsulat.
Sielupentu kääntyi kannoillaan ja juoksi pentutarhalle etsimään emoaan. Tätä ei kuitenkaan näkynyt pentutarhassa, joten pentu tuuppi nukkuvaa veljeään kylkeen saadakseen tämän heräämään.
”Mitäh..?” Ukkospentu murahti unisesti ja raotti hiukan kirkkaankeltaisia silmiään. Hänestä oli Sielupennun mielestä kasvanut jotenkin hiukan erilainen sen jälkeen, kun Mäntypentu … Ennen hän oli jotenkin iloisempi ja riehakkaampi, nauroi enemmän.
*Olenkohan minäkin muuttunut?* Sielupentu ehti miettiä hiukan huolestuneena ennen kuin tajusi Ukkospennun yhä odottavan, että hän sanoisi asiansa.
”Ulkona sataa valkeita linnunhöyheniä!” Sielupentu ilmoitti innostuneempana kuin pitkiin aikoihin.
”Älä jaksa Sielu, anna minun nukkua…”, Ukkospentu urahti ja käänsi kylkensä siskolleen.
”Mu-mutta-”
”Ei taivaalta voi mitään höyheniä sataa. Menisit sinäkin lepäämään”, kolli totesi tuhahtaen. Tämän äänestä huokuva kyllästyneisyys ja turhautuneisuus saivat Sielupennun värähtämään. Entinen Ukkospentu olisi tullut katsomaan, mitä siskolla oli näytettävänä. Naaras ei kuitenkaan halunnut haastaa riitaa joten hän kääntyi kannoillaan ja tassutteli pois.

Ulkona maa oli jo peittynyt ohuesti siihen kummalliseen valkeaan höytyyn, mitä taivaalta yhä putoili tihenevää tahtia. Sielupentu asetti tassunsa varovasti valkoisen aineen päälle ja vetäisi sen sitten hätkähtäen takaisin. Kylmää! Naaras kokeili uudelleen, pitäen tassua paikallaan hieman kauemmin. Kun hän nosti tassunsa jälleen ilmaan, valkea aine oli sulanut sen alta jättäen maahan pienen tassunjäljen. Naaras katsoi hetken hölmistyneenä tassuaan ja maata ja pinkaisi sitten juoksuun halki leiriaukion. Valkeat höytyvät kieppuivat hänen ympärillään ja perässään, kylmän tuulen vinkunan täyttäessä korvat. Päästyään leirin toiselle puolelle Sielupentu kääntyi ja näki hassun, hiukan poukkoilevan tassujonon joka päätyi hänen takatassujensa kohdalla. Naaraan silmät alkoivat loistaa ilosta. Murheet oli hetkeksi selätetty ja heitetty syrjään.

Pentu olisi varmaan pinkaissut heti uuteen juoksuun, mutta hiljainen puhe kiinnitti hänen huomionsa. Kääntyessään naaras tajusi päätyneensä klaanivanhinten pesän luo.
”Sielupentu, sinäkö siinä?” pehmeä ääni kysyi heti, kun hän pujahti pesäkoloa suojaavien heinien ohi sisälle.
”Hei Viimaturkki”, Sielupentu miukaisi ja tepsutti vanhan harmaan naaraan luo. Tämä oli lähes sokea, mutta haju- ja kuuloaisteissa ei ollut vielä mitään vikaa. Hän tunnusteli pehmeällä käpälällään Sielupennun kasvoja ja selkää hahmottaakseen, kuinka iso tämä oli.
”Sinähän olet kasvanut!” Viimaturkki huudahti kuulostaen tyytyväiseltä.
”Totta kai hän on kasvanut! Siitähän on jo ikuisuus kun hän kävi täällä viimeksi tervehtimässä meitä kapisia, vanhoja luuka-” Roisketäplä, punaruskeatäpläinen kolli liittyi keskusteluun. Viimaturkki sihahti lempeästi tätä vaikenemaan ja kääntyi jälleen Sielupennun puoleen.
”On mukavaa kun tulit käymään, Sielupentu. Arvostamme sitä kovasti”.
Sielupentu nyökkäsi. Sitten hän tajusi että pitäisi sanoa jotain ääneen että Viimaturkki tajuaisi hänen kuulleen. Naaras avasi jo suunsa mutta sitten kolmas ääni maukui pesään perältä heikkona ja karkeana: ”Täällä tuoksuu lumi. Onko lehtikato jälleen saapunut?”
Kaikki kolme kääntyivät katsomaan puhujaa, ikivanhaa kollia Lumiviikseä. Tämä puhui harvoin, mutta silloin kun puhui, häntä kuunneltiin.
”Ulkona leijailee maahan pieniä valkoisia höyheniä, mutta ne ovat kylmiä ja sulavat kun niihin koskee”, Sielupentu kertoi silmät ihmetyksestä laajentuen.
”Se on lunta, pentu hyvä”, Roisketäplä oikaisi ja nyökkäsi perään sanojensa vahvuudeksi.
”Mitä ihmettä se on, ja miksi sitä putoilee taivaalta?” Sielupentu kysyi. Hänestä oli kiehtovaa, että valkealla aineella oli oma nimi; lumi.
”Sain nimeni sen mukaan koska synnyin lehtikadon aikaan”, Lumiviiksi maukui hiljaisella äänellä.
”Siihen aikaan vain harva pennuista selviää, eikä ole tavatonta että useat pennuista syntyvät jo kuolleina tai kuolevat pian syntymänsä jälkeen jäädyttyään hengiltä… Minun veljenikään ei selvinnyt… Mutta lumi, siitä ei klaanien keskuudessa tiedetä kovin paljoa. Kukaan ei esimerkiksi tiedä, miksi tai mistä se tulee, mutta asiasta kerrotaan erilaisia tarinoita. Yhden mukaan lumen seassa alas karisee pimeyden metsän unohdettujen sielujen murskaantuneita luita, jotka ovat jauhautuneet tuollaiseksi pehmeäksi hötöksi…”, Lumiviiksi kertoi.
Pesässä oli hiirenhiljaista, ja Sielupentu sai vaivoin tukahdutettua nielaisun.
”Toisen tarinan mukaan Tähtiklaani lähettää lumen aina lehtikadon aikaan koetellakseen klaaneja ja niiden uskollisuutta heihin… Mitään varsinaista käyttötarkoitusta lumelle ei ole keksitty, mutta kasaamalla sitä pesien ulkoseiniin ne pitävät tiiviimmin lämmön sisällään…”
Lumiviiksi lopetti ja pesään laskeutui hiljaisuus. Vanha kolli ei ollut ainakaan Sielupennun kuullen koskaan puhunut näin paljoa yhteen putkeen. Muutkin klaanivanhimmat katsoivat häntä kunnioittavasti ja kääntyivät sitten pennun puoleen.
”No, menehän nyt siitä, niin saadaan jatkaa nokosia”, Roisketäplä tokaisi viitaten hännällään pesän suuaukkoa kohti.
”Olet tervetullut takaisin milloin vain!” Viimaturkki maukui ja nuolaisi karhealla kielellä Sielupentua päälaelle. Naaras nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen. Mennessään hän kuuli Lumiviiksen kuiskaavan hiljaa: ”Tähtiklaani tuota pentua johtakoon”.
Sielupentu vilkaisi taakseen mutta Lumiviiksi oli painanut päänsä tassujensa päälle ja näytti nukkuvan. Hän kohautti olkiaan ajatellen kuulleensa omiaan.

Ulkona Sielupentu näki hämmästyksekseen Ukkospennun huiskivan tassullaan lunta ilmaan ja loikkaavan sitten sen perään. Naaras riensi kollin luo ja tämä keskeytti hetkeksi leikkinsä.
”Tämä on mahtavaa! Voin harjoitella saalistusta ilman sinun häntääsi!”
”Pöh, lumen kiinni saaminen on paljon helpompaa”, Sielupentu tuhahti kopeasti ja kääntyi lähteäkseen.
”Niinkö luulet?!” Ukkospentu ulvaisi ja ryntäsi Sielupentua kohti. Naaras oli kuitenkin jo ehtinyt varautua ja astui sivuun juuri oikealla hetkellä. Veli tuiskahti kuonolleen maahan ja kömpi mutisten ylös.
”Ai on vai?” Sielupentu kysäisi ripaus ivaa äänessään.
Enempää ei tarvittu, hetkessä pennut telmivät ympäri leiriaukiota lumi pöllyten käpälien alla. Muutama ohi kulkeva soturi pysähtyi hetkeksi katsomaan pentujen kisailua.

Lunta putoili maahan edelleen, peittäen kaiken hiljaiseen valkeaan huntuun.

// Pitkästä aikaa stooria Sielupennulla :D Ja noin muutenkin, yritän aktivoitua täällä nyt loman jälkeen :3

Nimi: Sulkapuro, Koivuklaani

22.12.2015 12:12
Sulkapuro säpsähti hereille. Hän tunsi pulssinsa kiivaan sykkeen kyljissään tasoittuvan hiljalleen, mutta jäi silti vielä hetkeksi makuupaikalleen. Hänen päässään risteilevät ajatukset olivat suuri ja sekava vyyhti, jossa sojottavat ja vääntyilevät tunteet pyrkivät kaikki yhtä aikaa pinnalle.
Punaruskea- ja mustalaikukas naaras venytteli pitkään ja tunsi lämpimän ja hieman kutkuttavan tunteen pyörivän vatsanpohjassaan. Närhisydän oli aikonut sanoa hänelle jotain tärkeää, hän oli siitä lähes täydellisen varma...
Samassa hän kuitenkin muisti, mitä sitä ennen oli tapahtunut. Naaras tunsi pelon jäisen virran kulkeutuvan suoniinsa ja nousi nopeasti istumaan. Pesä hänen ympärillään oli tyhjä, mikä oli hiukan kummallista siihen nähden, että kuu oli jo korkealla taivaalla. Hän saattoi jopa erottaa sen pyöreän muodon oksista kyhätyn katon läpi-

”Kokoontuminen!” Sulkapuro ulvaisi.

Hän oli unohtanut sen täysin! Hän säntäsi ulos pesästä unohtaen kaikki muut ajatuksensa täysin. Naaras kiisi hurjaa vauhtia öisen leiriaukion yli ja jarrutti juuri ennen leiriä ympäröivää pajumuuria. Huojennuksekseen hän näki klaanin varapäällikön Oravahännän odottelevan pajukon reunamilla. Tunne muuttui kuitenkin lähes heti häpeäksi hänen nähdessään kollin tuiman ilmeen.

”A-anteeksi, nukahdin vahingossa liian pitkäksi aikaa..”, Sulkapuro sopersi päästyään hänen luokseen.

”Muut menivät jo edeltä. Jos pidämme kiirettä, ehdimme ottaa heidät kiinni ennen Kanervaniittyä”, Oravahäntä maukaisi ykskantaan ja viittasi Sulkapuroa seuraamaan.


Matkalla lumisten kinosten ja öisen metsän halki Sulkapuro antoi ajatustensa harhailla. Hän mietti Mäntypentua sekä Närhisydäntä. Oliko heidän välillään jokin yhteys? Naaras värähti muistaessaan pienen ruskean mytyn ajelehtimassa lehtisateisessa järvessä, niin heikkona ja avuttomana. Hän muisti tämän velton ja vettä tippuvan kehon painon leuoissaan, sekä sen kuinka huojentunut oli ollut pennun herättyä. Hän ajatteli Närhisydäntä, muisteli miten oli kohdannut tämän ensimmäistä kertaa mäyrän jahdattua hänet reviirin rajan yli... Tarkemmin ajateltuna heissä oli hiukan samaa ulkonäköä, molemmat komeita ja solakoita ruumiinrakenteiltaan, sekä molemmilla hyvin tunteikkaat silmät..

Edestäpäin alkoi kuulua kissojen maukaisuja. Pian Sulkapuro saapuikin Oravahännän vanavedessä muiden Koivuklaanilaisten luo. He olivat pysähtyneet järvestä esiin törröttävien aistinkivien eteen, ja ensimmäiset kissat loikkivat jo ketterästi kiveltä toiselle kohti vastarantaa. Oravahäntä asteli Katajatähden luo ja Sulkapuro jäi joukon hännille odottamaan omaa vuoroaan ylittää vesi. Kulkiessaan Katajatähden ohi hän kyyristyi hiukan ja luimisti korviaan näyttääkseen pahoittelunsa tälle viivytyksestä. Katajatähti nyökkäsi, ja naaras asteli huojentuneena aistinkiville.

Vesi kivien välissä oli peittynyt ohueen jääriitteeseen, mutta se ei kestäisi kissan painoa jos lipeäisi alas. Naaras vilkaisi vettä ja kiviä arvioivasti, jännitti sitten lihaksensa ja sinkautti itsensä tyylikkäästi ensimmäiselle kivelle. Tottuneesti hän hyppeli kiveltä toiselle ja istahti vastarannalla alas odottamaan että Katajatähti loikkisi viimeisenä hänen perässään ja johtaisi klaanin Kanervaniitylle.
Katajatähti oli toiseksiviimeisellä kivellä Kanervaniityn rantaan nähden, kun jotain tapahtui. Sulkapuro ehti nähdä päällikkönsä katseen hetkeksi sumenevan, ja sitten tämä kaatui kiveltä suoraan hyiseen veteen.
Syntyi kaaos. Kissat huusivat ja rynnistivät yhtenä sekamelskana aistinkiville päästäkseen auttamaan Katajatähteä, mutta Oravahäntä sai onneksi heidät pysähtymään ettei kukaan muu putoaisi veteen. Sitten hän viittasi lähimmän soturin, joka sattui olemaan Taimiviiksi, peräänsä ja syöksyi aistinkiville. Tähän kaikkeen meni aikaa vain silmänräpäys, mutta sekin saattoi olla ratkaisevaa. Pintaan nousevat kuplat eivät enteilleet hyvää, ja Sulkapuron sisintä kylmäsi.
Oravahäntä loikkasi epäröimättä Katajatähden perään varmistettuaan että Taimiviiksi olisi valmiina nostamaan märän kaksikon takaisin ylös kiville. Kissat seurasivat henkeään pidättäen, miten Oravahännän hännänpää katosi pinnan alle.

Koivuklaanilaisten takaa alkoi kuulua kysyviä ulvahduksia ja maukaisuja, ja Sulkapuro haistoi ilmassa muiden klaanien sekoittuneita tuoksuja. Kukkulan takaa riensi paikalle joukko kissoja, jotka jäivät taaemmas seuraamaan, miten Oravahäntä ilmestyi pinnalle Katajatähden vetelä ruumis hampaissaan. Taimiviiksi kiskoi kollit ylös, ja yhteistuumin he kantoivat päällikön rannalle. Iltataivas riensi heti paikalle siniharmaa häntä huolestuneessa pörrössä. Kettutassu kipitti hänen perässään paikalle, ja yhteistuumin kaksikko alkoi painella Katajatähden rintaa saadakseen kaiken veden pois keuhkoista. Sulkapuro vilkaisi ympärilleen järkyttyneenä ja huomasi Närhisydämen seisovan huolestuneen oloisena koivuklaanilaisten takana. Naaras pujotteli klaanitoveriensa lomitse niin nopeasti kuin vain pääsi ja pysähtyi kollin eteen hiukan epävarmana. He eivät olleet nähneet toviin muuta kuin unissa, ja normaalissa valossa tämä näytti vielä hitusen komeammalta ja jopa hiukan kaukaiselta. Tiukka ilme suli kuitenkin hymyyn Närhisydämen huomattua Sulkapuron, ja tämä nyhjäisi naarasta lempeästi korvantaustaan. Sulkapuro tunsi kehräyksen kohoavan kurkustaan, mutta sai juuri ja juuri tukahdutettua sen. Heidän ympärillään oli aivan liikaa silminnäkijöitä, vaikkakin kaikkien muiden huomio olikin kiinnittynyt Katajatähteen ja parantajiin.

”Mitä tapahtui?” Närhisydän kysyi Sulkapuron nostettua katseensa kollin silmiin.

”En ole varma, hän vain putosi! Olin näkevinäni hänen silmiensä sumenevan hetkeä ennen sitä, mutten ole todellakaan varma...”, Sulkapuro maukui masentuneena. Närhisydän näytti aikovan nuolaista häntä poskeen, mutta taisi sitten hänkin tajuta, missä he olivat. Sen sijaan kolli taputti punaruskeamustalaikukasta naarasta lempeästi lapaan ja maukui pehmeästi: ”Kaikki järjestyy kyllä varmasti, älä huoli..”

Samassa rantaa halkoi kiivas ulvaisu.

”Hän menettää hengen!”

Sulkapuro kääntyi nopeasti, ja ehti nähdä Katajatähden rinnan vavahtavan heikosti. Sitten pehmeänruskea kolli valahti jälleen veltoksi. Tätä seurasi pitkä hiljaisuus, minkä aikana päällikön keho jäykistyi vähäksi aikaa.
Kesti vielä hetken ettei tapahtunut mitään, minkä aikana kissat supisivat hermostuneina ja vaihtoivat painoa jalalta toiselle. Sulkapuro painautui murheen murtamana Närhisydämen kylkeen välittämättä siitä katsoiko joku vai ei. Närhisydän teki samoin, tarkoituksella tai tahattomasti.
Yhtäkkiä Katajatähden rintakehä nousi ja laski voimakkaasti, ja hän yskäisi keuhkoistaan ulos suullisen vettä. Sitten, hitaasti kolli avasi silmänsä. Kissat puhkesivat riemunhuutoihin ja alkoivat maukua yhteen ääneen toisilleen huojennuksen vallassa. Iltataivas auttoi päällikön varovasti istumaan. Naaras odotti hetken että meteli laantuisi, mutta huusi sitten: ”Pyytäisin hiljaisuutta!”
Kissat vaikenivat ja kääntyivät kuuntelemaan, mitä parantajalla oli sanottavana.

”En ole vielä varma miksi Katjatähti putosi”, Iltataivas aloitti vilkaisten päällikköä.

”Hän menetti yhden hengen, mutta selvisi, kuten hyvin näette. Emme kuitenkaan mene tänä yönä kokoontumiseen, sillä hänen täytyy saada levätä. Onko selvä?”
Naaras osoitti sanansa eritoten Katajatähdelle itselleen sekä tämän varapäällikölle Oravahännälle. Molemmat nyökkäsivät, ja Katajatähti avasi suunsa. Hänen äänensä kähisi hiukan, mutta se oli silti kyllin kantava kuuluakseen kissajoukon laidalle asti.

”Oravahäntä johtaa koivuklaanilaiset takaisin leiriin. Jonkun täytyy ilmoittaa –köh- muille, ettemme tule tänä yönä Kanervaniitylle”.

Ponnistuksesta väsyneenä päällikkö nojautui entistä enemmän Iltataivasta vasten. Hän näytti vapisevan hiukan, ja Iltataivas huitoikin nopeasti pari paksuturkkista kissaa lämmittämään tätä kehoillaan.

”Minä voin viedä viestin muille päälliköille”, Närhisydän ilmoitti. Kolli oli astunut eteenpäin Sulkapuron luota, ja kohtasi vakaana Oravahännän katseen tämän kääntyessä häntä kohti.

”Hyvä, se on ystävällinen ele Hiekkaklaanilta. Emme tule tähän kokoontumiseen, mutta jo seuraavan täydenkuun aikaan Kanervaniityllä nähdään jälleen neljä klaania”.

Kissat alkoivat lähteä eri suuntiin, koivuklaanilaiset aistinkiville ja muiden klaanien kissat takaisin Kanervaniitylle. Sulkapuro kääntyi kohti Närhisydäntä ja hymyili kiitollisena. Hän nuolaisi nopeasti kollia poskeen ja kääntyi sitten lähteäkseen. Närhisydän kuitenkin huusi hänen peräänsä hiljaisesti, jottei kukaan muu kuulisi. Sulkapuron kääntyessä kolli avasi suunsa, mutta nyökkäsi sitten vain hyvästiksi ja sujahti rantaa ja niittyä erottaviin puskiin.
Sulkapuro lähti hämmentyneenä kohti klaanitovereitaan, epävarmana tulevaisuudestaan Koivuklaanissa.

//Närhi jatkoo? Ja anteeksi yp:ille, otin vähän vastuun omaan käteen ja pistin jo tohon stooriin siitä Katajatähden elämän menetyksestä, ignooratkaa se jos ei käy :)

Vastaus:

25 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Mäntytassu, Koivuklaani

17.12.2015 21:19
Levitin sammaleet valitsemalleni paikalle Solinatassun viereen. Sisareni kierähti pedilleen ja huomasin hänen silmien säkennöivän.
"Mitä nyt?", hymähdin ja naaras kääntyi katsomaan minua.
"Tämä on mahtavaa... lupaathan pysyä aina vierelläni, veli?", Solinatassu naukui pehmeällä, mutta säröisellä äänellä. Katsoin naarasta ja kurottauduin nuolaisemaan häntä otsasta.
"Totta kai pysyn. En jättäisi sinua koskaan yksin", vastasin Solinatassulle ja tönäisin häntä leikkisästi.
"Ylös! Mennään ulos eikä jäädä tänne laiskottelemaan", patistin ja Solinatassu nousi hitaasti ylös. Kävelimme ulos oppilaiden pesästä ja vilkaisin samalla Kuutassua, mutta pysyin hiljaa. Hätkähdin ja käännyin katsomaan uudestaan Kuutassua. Olin ollut näkevinäni, että naaraan silmät olisivat olleet auki, mutta nyt ne olivat kiinni. Liekkitassu kierähti niin, että kollin turkki osui Kuutassuun. Sihahdin hiljaa ja nyrpistin nenääni.
"Tule jo!", kuulin Solinatassun huudahduksen ja pinkaisin sisareni luokse. Lähdimme ulos leiristä hieman varuillamme. Jatkoimme pian juoksua, kunnes kuulin joen virtauksen. Sydäntäni kylmäsi, kun kuulin äänen. Viimeksi olin miltein hukkunut. Jatkoimme kuitenkin matkaa ihan joelle asti ja huomasin Solinatassunkin olevan hermostunut.
"Pitäisikö meidän palata? Täällä on kylmä ja etkö muista mitä sinulle tapahtui viimeksi täällä?", Solinatassu kuiskasi samalla vilkuillen ympärilleen. Pörhistin karvojani ja katsoin toiselle puolelle. Siellä oli aukeaa ja huomasin hiiren kipittävän rannan tuntumassa.
"Et saa sitä... emme saa mennä tuonne, etkö haista hirveää hajua? Se on varmasti jonkun klaanin reviiriä", sisareni huomautti nenäänsä nyrpistäen. Huokaisin vain.
"Olet oikeassa", mutisin ja olimme lähdössä, kun paikalle ilmaantui hopeanharmaa kissa, jolla oli kaksi raitaa selässä. Kolli nappasi hiiren helposti ja kääntyi katsomaan Koivuklaanin reviiriä villi katse silmissään. Kun kissa huomasi meidät, hän pudotti saaliinsa maahan.
"Lähdetään!", sihahdin Solinatassun korvaan ja pinkaisimme pois joelta. Tuuli puhalsi päin kasvojani, joten en nähnyt kunnolla mihin juosta. Äkkiä huomasin, että Solinatassu ei ollutkaan vierelläni ja samalla hetkellä kuulin kivuliaan kirkaisun. Käännähdin ympäri ja huomasin sisareni makaavan maassa. Hätkähdin tajutessani Solinatassun kompastuneen puunjuureen.
"Oletko kunnossa?!", huusin sisarelleni ja hän nyökkäsi. Irvistäen naaras nousi seisomaan ja käveli luokseni.
"Ei mitään vakavaa, kompastuin vain", sisareni huohotti ja lähdimme kävelemään leiriä kohti.

Kävelin Solinatassu vierelläni leiriin. Sisareni ei enää ontunut, vaan oli pikemminkin hän oli iloinen ja käveli vaivatta. Astelimme heti tuoresaaliskasalle ja nappasin kasasta nopeasti hiiren, kun taas sisareni otti pienehkön kalan. Ahmimme tuoresaaliist melko nopeasti ja aloimme vaihtamaan kieliä. Huomasin Kuutassun kauempana ihan yksin. Liekkitassu puhui mestarinsa kanssa.
"Hei Kuutassu! Haluatko tulla meidän luokse?", huudahdin naaraalle ja hän nyökkäsi. Kuutassu loikki luoksemme parilla kolmella loikalla. Aloimme vaihtaa keskenään kieliä. Emme niinkään puhuneet, mutta sisareni ja Kuutassu kehräsivät pienesti.
"Menen nukkumaan", murahdin ja aloin venytellä.
"Selvä", Solinatassu naukaisi ja jäi vielä puhumaan jotain Kuutassun kanssa. Itse kävelin oppilaiden pesälle. Lumi narskui polkuanturoideni alla, kun kävelin oppilaiden pesää kohti. Kun sujahdin pesään, huomasin vain Sumutassun. Hymähdin ja asetuin omalle lämpimälle pedilleni. Haukottelin niin, että piikin terävät hampaani näkyivät ja käperryin sen jälkeen pedille. Nukahdin melkein heti suljettua silmäni.
//Kuu? Joku? :''3

Vastaus:

20 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Kuutassu, Koivuklaani

09.12.2015 16:23
Oho, tossa alhaalla pitäisi olla Kuutassu, Koivuklaani eikä Tulikissa >.<

Nimi: Tulikissa

09.12.2015 14:42
"Mäntytassu, Solinatassu, minä voin auttaa sammaleiden hakemisessa", sanoin ja kävelin vasta nimitetyiden oppilaiden luokse. Mäntytassu ja Solinapentu miettivät hetken.
"Käykö se sinulle?" Solinatassu kysyi veljeltään. Mäntytassu nyökkäsi. Hymyilin. Kävelimme parantajan pesään.
"Iltataivas? Oletko täällä?" Solinatassu huhuili. Pian Iltataivas käveli luoksemme.
"Ai, hei Kuutassu, Solinatassu ja Mäntytassu! Mitä asiaa teillä on?" Iltataivas kysyi ja hymyili meille.
"Tulimme hakemaan minulle ja Solinatassulle sammalta", Mäntytassu sanoi.
"Ja minä tulin auttamaan heitä", kerroin.
"Selvä. Odottakaa tässä, minä menen hakemaan teille sammalia", Iltataivas sanoi ja käveli pesään. Odotimme hetken.
"Miksi Liekkitassu oli niin kärttyisä?" Solinatassu kysyi.
"Koska hän toivoi että saisi nukkua hetken rauhassa, mutta...", kerroin.
"Te tulitte ja hän ei voinut nukkua", selitin ja hymyilin heille varovasti.
"Ai...", Mäntytassu sanoi. Pian Iltataivas tuli takaisin luoksemme, mukanaan sammalia.
"Tässä", Iltataivas sanoi ja ojensi meille sammaleet. Solinatassu ja Mänttytassu ottivat osan. Minä otin vähän sammalta. Kävelimme oppilaiden pesään. Annoin sammaleet heille. He menivät sitten laittamaan sammaleet paikoilleen. Kävelin omalle makuupaikalleni.

//Mänty? Joku?

Vastaus:

6 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Mäntypentu/tassu, Koivuklaani

06.12.2015 20:56
Heräsin säpsähtäen. Solinapentu paineli kylkeäni tassullaan.
"Lopeta", inahdin ja painauduin enemmän Haapasydäntä vasten.
"Huhuuu, Mäntypentu! Etkö muista mitä tänään tapahtuu?", Solinapentu hihkui minulle innosta pomppien. Nostin pääni ja katsoin sisartani.
"En", tokaisin ja Solinapentu lopetti pomppimisen.
"Etkö sinä muka muista?! Meidät nimitetään oppilaiksi hiirenaivo!", siskoni huudahti ja katsoi minua silmät ilosta leimuten. Katsoin Solinapentua hetken aikaa, ennenkuin tajusin mitä hän oli sanonut.
"Oikeasti?!", huudahdin ja ponkaisin seisomaan. Olinn iin innoissani, että hyökkäsin Solinapennun kimppuun kynnet piilossa.
"Haa! Minusta tulee Koivuklaanin hurjin ja mahtavin taistelija!", huudahdin ja painoin Solinapennun maahan.
"Minustapa tulee Koivuklaanin parhain metsästäjä!", sisareni napautti takaisin ja liukui pois altani samalla kaataen minut kumoon niin, että lunta lensi Haapasydämmen päälle.
"Noh noh, teidän täytyy rauhoittua tai teistä ei tule koskaan oppilaita", Haapasydän naukaisi samalla turkkiaan ravistellen. Nousin nopeasti istumaan ja katsoin viattoman näköisenä Haapasydäntä.
"Älä yritäkkään", naaras naurahti ja nuolaisi minua niin, että kaaduin uudelleen lumeen. Solinapentu kikatti ja painautui pian minua vasten.

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevät klaanin kokoukseen!", heräsin Katajatähden huutoon. Pinkaisin ulos pentutarhasta. Solinapentu istui jo klaanin edessä, kun minä saavuin paikalle.
"Mäntypentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Mäntytassuna. Mestariksesi tulee Sulkapuro. Toivon, että Sulkapuro välittää sinulle kaiken oppimansa", Katajatähti aloitti, kun kaikki olivat saapuneet paikalle.
"Sulkapuro olet valmis ottamaan oppilaan. Sait loistavaa koulutusta Pikkuviikseltä ja olet osittanut olevasi metsästäjä ja taistelija. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Mäntytassulle", Katajatähti lopetti ja loikin mestarini luokse. Kosketin kuonollani kevyesti Sulkapuron kuonoa. Huomasin Sulkapuron silmien säkennöivän ilosta. Olin hänen ensimmäinen oppilas. Katajatähti jatkoi koukousta sisareni nimitysmenoilla. Lopuksi Katajatähti myös kertoi Hiekkaklaanista.
"Jos näette Hiekkaklaanilaisten tunkeutuvan reviirillemme, antakaa heille semmoinen opetus, että he eivät enää palaa!", Katajatähti ilmoitti ja huomasin päällikön silmien leimuavan. Olin näkevinäni Katajatähden vilkaisevan minua tiukasti, aivan kuin olisin heti pettämässä klaanini. Räpäytin silmiäni pari kertaa ja uskoin näkeväni vain harhoja. Solinatassu loikki luokseni ja istui viereeni.
"Tämä on mahtavaa!", sisareni hihkaisi.
"Saamme nukkua vihdoi oppilaiden pesässä!", Solinatassu jatkoi innoissaan.
"Niin. Mennään mestareidemme luokse", murahdin ja astelin Sulkapuron luokse. Solinatassu taas lähti eri suuntaan etsimään omaa mestariaan.
"Mitä me teemme?", kysyin Sulkapurolta ja huomasin, ettei ääneni kuulostanut pentumaiselta vaan pikemminkin matalalta ja kireältä.
"Saat ensiksi tutustua muihin oppilaisiin ja tehdä oppilaiden pesään itsellesi nukkuma paikan", Sulkapuro vastasi silmiään siristäen. Nuökkäsin ja astelin oppilaiden pesälle. Kun astuin oppilaiden pesään, tunsin jonkun juoksevan minua päin. Pian joku törmäsi minuun niin, että kaaduin.
"Auh!", äyskäisin ja käännyin katsomaan vihaisena sisartani, joka makasi vieressäni.
"Anteeksi..", Solinatassu mumisi ja katsoi tassujaan nolostuneena. *Solinatassu on välillä hirmuisen ärsyttävä!*ajattelin tulistuneena ja olin sähähtää sisarelleni, mutta tuhahdin vain.
"Anteeksi Solinatassu..", huokaisin ja nuolaisin sisartani päälaesta. Käännyin sen jälkeen muiden puoleen. Pesässä oli vain kolme oppilasta.
"Te taidatte olla ne uudet oppilaat, Mäntytassu ja Solinatassu?", punaoranssi kolli naukui ja nyökkäsin.
"Solinatassu on sisareni", naukaisin naaraaseen hännälläni viitaten.
"Minä olen Liekkitassu. Tässä ovat Kuutassu ja Hiillostassu", kolli naukui. Nyökkäsin aavistuksen verran ja aloin katsella ympärilleni.
"Missä minä ja Solinatassu voisimme nukkua?", kysyin ja Liekkitassu siristi silmiään.
"Iltataivaalta saa sammalta ja voitte asettua nukkumaan mihin vain", Liekkitassu tokaisi ja sävähdin kollin äänen ilkeydestä. Ehkä olimme häirinneet hänen unta Solinatassun kanssa. Hätkähdin, kun tajusin Kuutassun katsahtavan minuun ja Solinatassuun lempeästi.
"Mennään hakemaan sitä sammalta", mutisin Solinatassulle ja hän nyökkäsi.
//Kuu? Joku?

Vastaus:

24 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Kuutassu, Koivuklaani

04.12.2015 16:16
Avasin silmäni varovasti ja haukottelin. Nousin ylös ja venyttelin. "Huomenta!" tervehdin Tulitassua joka suki itseään.
"Huomenta vain... Kuutassu? Sehän oli sinun nimesi? Vai?" Tulitassu kysyi.
"Niin... se on minun nimeni. Kuutassu", sanoin ja hymyilin.
Kävelin ulos oppilaiden pesästä. Maassa oli jo hiukan lunta. Nostin tassuni ilmaan ja löin lunta. Pieni lumihiutale lennähti ilmaan. Ponnistin ja loikkasin hiutaleen päälle.
"Kuutassu, oletko sinä vielä pentu?" Sumutassu kysyi naurahtaen. Jätin hiutaleen ja kävelin naaraan luokse.
"Tosi hauskaa", sanoin viileästi. Sumutassu naurahti.
"Kuutassu!" Katajatähti huusi. Katsoin päällikköä joka odotti koivun alla.
"Hei hei!" Huudahdin Sumutassulle ja kipitin Katajatähden luokse.
"Niin?" kysyin ja katselin päällikköä kunnioittavasti.
"Mene vaihtamaan klaanivanhimpien makuualuset. Kun olet tehnyt sen tule minun luokseni", Katajatähti sanoi. Nyökkäsin. Hän käveli pois ja jätti minut siihen.
Kävelin klaanivanhimpien pesään. Harmaakorva nukkui ja Kuusamturkki makoili sammalpedillään.
"Hei!" tervehdin kohteliaasti. Kuusamaturkki nyökkäsi.
"Harmaakorva, meillä on vieras", Kuusamaturkki kuiskasi. Pudistin päätäni.
"Hän voi nukkua vielä. Vaihdan hänen sammaleet myöhemmin", sanoin lempeästi. Kuusamaturkki nyökkäsi.
"Menen hakemaan sammalia", sanoin ja menin ulos leiristä. Etsin sammalia ja pian löysin niitä puun juurelta. Revin niitä varovasti. Kun olin ottanut kaiken minkä sain ja jaksoin kantaa otin ne. Kävelin leiriin sammaleet mukanani. Tassuttelin klaanivanhimpien pesään. Harmaakorva oli herännyt.
"Kas, hei nuori oppilas...", Harmaakorva aloitti.
"Nimeni on Kuutassu", sanoin ja nyökkäsin hänelle kunnioittavasti. Kävelin Kuusamaturkin luokse. Otin hänen sammaleet ja laitoin tilalle uudet ja tuoreet sammaleet. Sitten vaihdoin Harmaakorvan sammaleet.
"Kiitos Kuutassu!" Harmaakorva sanoi. Kumarsin ja kävelin ulos pesästä.
Etsin katseellani Katajatähteä. Huomasin hänet koivun alapuolella.i Juoksin hänen luokse.
"Vaihdoin nyt heidän sammaleet", ilmoitin. Katajatähti hymyili.
"Siinä tapauksessa voit syödä", Katajatähti sanoi.
"Selvä", sanoin ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Otin itselleni kalan. Vein sen oppilaiden pesän edustalle. Aloin syödä sitä hiljaa.
Yhtäkkiä Liekkitassu käveli luokseni suussaan vesimyyrä.
"Hei!" hän tervehti ja käveli viereeni syömään. Nyökkäsin ja jatkoin syömistäni.
"Miten sinun päiväsi on mennyt?" hän kysyi uteliaana.
"Hyvin. Vaihdoin klaanivanhimpien sammaleet", kerroin. Liekkitassu nyrpisti nenäänsä.
"Klaanivanhimpien sammaleiden vaihto ei ole mukavaa. He ovat aina kärttyisiä", Liekkitassu sanoi. Pudistin päätäni.
"Heille täytyy olla kohtelias. Sitten he eivät ole kärttyisiä", sanoin ja söin kalan viimeiset rippeet.
"Menen tästä nukkumaan", kerroin. Liekkitassu nyökkäsi. Kävelin oppilaiden pesään sammalpedilleni. Suljin silmäni ja nukahdin.

Vastaus:

18 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Kuuratähti, Kuusiklaani

01.12.2015 21:56
Kuuratähti haukotteli makeasti pesänsä edustalla ja ojentautui nautinnolliseen venytykseen. Hän oli pitkästä aikaa saanut kunnon yöunet, puhuttuaan ensin muutama päivä sitten Katajatassulle ja eilen Taivaspennulle. Kolli ojentautui suoraksi ja lähti pehmein askelin tassuttamaan kohti tuoresaaliskasaa. Matkalla hän kulki parantajan pesän ohi ja näki nuoren punaruskeapilkullisen parantajaoppilaan astuvan sieltä ulos.
”Huomenta Katajatassu!” Kuuratähti maukaisi. Katajatassu vastasi samalla tavalla tultuaan hänen luokseen, mutta kiiruhti sitten takaisin mestarinsa Kuikanlaulun luo. Matkalla naaras sipaisi kevyesti kollin kylkeä, saaden tämän värähtämään hienoisesti.
*Tämä on väärin...* Kuuratähden päässä pieni ääni kuiskasi. Kolli ravisti päätään pienesti ja kääntyi takaisin tuoresaaliskasaa kohti. Hän meni sen luo ja poimi ylös pienen ja luisevan punarinnan.
*Ei mikään juhla-ateria, mutta saalis alkaa olla todella niukassa.*

Syötyään Kuuratähti kutsui Neulashännän luokseen keskustellakseen illalla alkavaan kokoontumiseen. Edellisestä kokoontumisesta olikin jo kauan! Yhdessä he päättivät kokoontumiseen lähtijät, ja Kuuratähti lähti heti ilmoittamaan asiasta Suurkuuselle. Neulashäntä tuli perässä ja istuutui paksulle juurelle Suurkuusen alle.
Kuuratähti jännitti lihaksensa ja ponkaisi yhdelle valtaisan kuusen oksista ja kajautti tutun kokoontumiskutsun: ”Tulkoon kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät Suurkuuselle klaanikokoukseen!”
Kissat kerääntyivät kuusen juurelle omista puuhistaan. Kuuratähti silmäili vielä hetken joukkoa varmistaakseen että kaikki olisivat varmasti saapuneet ja aloitti: ”Kuten ehkä tiedättekin, tänä yönä on täysikuu. Ja se merkitsee kokoontumista. Olemme keskustelleet Neulashännän kanssa, ja päätyneet näihin kissoihin: Korppisulka, Hiutalepilvi, Karpaloläiskä, Kuiskepuro, Harmaasydän ja Mäntykarva. Heidän lisäkseen mukaan lähtevät oppilaista Leijonatassu, Sammaltassu, Kotkatassu ja Katajatassu. Sekä tietysti minä, Neulashäntä ja Kuikanlaulu.”
Kuuratähti meinasi jatkaa, kun hieman käheä ääni takarivistä keskeytti: ”Entä klaanivanhimmat?”
Vaaleaturkkinen kolli käänsi katseensa ja näki Keltasilmän nousseen ylös.
”Jatka”, kolli kehotti nyökäten.
”Minä ja Ruskeakarva tahdomme myös mukaan tapaamaan muita vanhuksia. Vai mitä Ruskis?”
”Jep, kyllä haluamme”, rukseaturkkinen, hiukan luiseva kolli maukaisi tälle vastaukseksi.
”Selvä, saatte tulla mukaan. Entä sinä Mahlahäntä?” Kuuratähti lupasi ja siristi silmiään äksylle kellertävälle naaraalle.
”Minäkö muka tuonne ulos hyiseen kylmyyteen kettujen ja muiden syötiksi, ja vain kokoontumisen takia?! Ei kiitos, päällikkö hyvä!” Naaras tiuskaisi ja nyrpisti nenäänsä suurieleisesti.
”Selvä, jää sinä siis leiriin. Oliko vielä muita kommentteja?” Kuuratähti maukaisi kiertäen katseellaan kissoja. Kukaan ei kuitenkaan avannut enää suutaan, joten kolli päätti kokoontumisen sanomalla: ” Havuturkki johtaa teitä sillä aikaa kun olen kokoontumisessa. Jätän Kuusiklaanin hänen vastuulleen. Kokous on päättynyt, voitte siis mennä”.
Havuturkki näytti hiukan yllättyneeltä saatuaan niin tärkeän tehtävän; harmaa kolli siristi ensin silmiään ja lipaisi sitten nopeasti turkkinsa tasaiseksi. Hän asteli heti kokouksen päätyttyä Kuuratähden luo ja nyökkäsi tälle kunnioittavasti.
”Kiitos luottamuksesta Kuuratähti. Voit luottaa minuun, pidän klaanitoverini turvassa”.
”Niin uskonkin. Mutta tuskin täällä mitään ihmeitä tapahtuu, pidämme vartion yllä koko yön ympäri kuten tavallisesti”, Kuuratähti maukui tyytyväisenä ja viittasi sitten hännällään taivaalle.
”Kohta saattaa alkaa satamaan lunta”.
”Niin, ilma on tuoksunut sateelle jo jonkin aikaa”, Havuturkki nyökkäsi kohteliaasti.
”No, taidanpa tästä mennä vielä hetkeksi metsälle, jos vaikka saisin napattua jotain Paatsamakukalle”, kolli maukui oranssit silmät innosta leiskuen.
Kuuratähti hymähti ja viittasi hännällään innokkaalle soturille luvan mennä. Hän oli tosiaan hyvä valinta leirin väliaikaisjohtoon. Paatsamakukka sai olla ylpeä puolisostaan...


Kuu valaisi neulasten peittämää metsämaata. Kissojen tummat varjot vilahtelivat pitkänä jojona kuusten katveessa. Kissajoukon johdossa Kuuratähti pujahti kahden pensaan välistä ja saapui vihdoin metsän ja niityn rajalle. Kolli pysähtyi hetkeksi vetämään henkeä ja odottamaan että kaikki saisivat kärkijoukon kiinni. Kauempaa aukiolta leijui häntä kohti Kallioklaanin tuoksu. Ruoho kollin tassujen alla oli kuihtunut ja laonnut maahan kosteiksi tupoiksi.
Kuuratähti katsoi taaksensa huomaten että koko klaani odotti hänen merkkiään lähteä juoksemaan kohti aukion keskusta. Kolli veti keuhkonsa täyteen kuusten myskistä ja tummaa hajua. Sitten hän viittasi hännällään ja pinkaisi juoksuun. Tuuli tuiversi Kuuratähden korvissa, ja ilmassa hänen ympärillään tuntui leijailevan pieniä valkoisia kiteitä... Lunta! Kuuratähti värähti kylmien pikku hiutaleiden osuessa turkkiinsa, mutta tunsi samalla jollain kummallisella tasolla iloa. Vaikka lehtikato toisi mukanaan nälän ja piinaavan kylmyyden, se toisi myös mukanaan lumen ilot ja kimmeltävän kauneuden.

//vihdoinkin sain kirjoitettua Kuuralla kokoontumisesta! Anteeksi kun kesti... :<

Vastaus:

23 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Pöllöpentu, Hiekkaklaani

01.12.2015 12:29
Säikähdin kuullessani emoni kysyvän:
"Mitä te teette?"
Hengitin syvään ja sanoin:
"Leikitään"
Emoni katsoi tekemäämme sotkua ja sanoi vihaisena:
"Te saatte kyllä siivota tämän!"
Katsahdin ratamopentuun kun enoni hatkoi:
"Noniin hop hop"
Sitten hän jätti meidät töihin ja sihahdin ärtyneesti.

//Ratamo? Joku?

Vastaus:

2 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Närhisydän, Hiekkaklaani

30.11.2015 19:06
Katsoin Sulkapuroa kummissani. Miksi hän oli niin järkyttynyt kuullessaan Mäntypennun nimen?
"Mikä sai sinut noin järkyttymään?", kysyin ymmälläni. Ei Sulkapuron pitäisi tuntea Mäntypentu.
"No.. meilläkin on eräs Mäntypentu niminen kissa.. hänestä tulee pian oppilas ja..", Sulkapuro takelteli, mutta keskeytin hänet.
"Ei se mitään, vaikka teillä olisikin saman niminen pentu.. Eihän me samasta pennusta voida puhua, lisäksi Mäntypentu on kuollut", mau'uin rauhallisesti, mutta ääneni särisi.
"Mutta-", Sulkapuro oli kivahtamassa, mutta painauduin naaraan turkkiin. *Ei Mäntypentu ole voinut selvitä siitä virtauksesta elossa..*ajattelin ja suljin silmäni. Hengitin Sulkapuron tuttua tuoksua janostin pian katseeni naaraaseen. Aukaisin suuni sanoakseni tietyt, valitut sanat, mutta äkkiä kaikki kirkastui ympärilläni.
"Mitä tapahtuu?!", Sulkapuro parahti ja siihen se kaikki loppui. Tai.. siltä se ainakin tuntui. Vajosin jonnekkin alas ja kirkkaus sokaisi silmäni.

"Närhisydän!", hätkähdin hereille kuullessani Saarnihännän huudahduksen. Nostin pääni nopeasti pystyyn.
"Mitä nyt?", änkytin ja Saarnihäntä pyöräytti silmiään.
"Lähdet kokoontumiseen, etkö muistanut?", naaras maukui ja nousin seisomaan. Katsoin ympärilleni Vesiraitaa etsien, mutta muistin, että hän on parantajan pesässä. Peseydyin nopeasti ja astelin Saarnihännän perässä ulos sotureiden pesästä. Vesiraita olikin jo muiden kokoontumiseen lähtevien luona. Saarnihäntä alkoi saarnata velipuolelleni jotain, mutta en kuunnellut sanaakaan. Mietin vain, että mitä minun ja Sulkapuron unessa oli tapahtunut.
//Pätkä :I Sulka jatkoo? :'3

Vastaus:

10 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Sulkapuro, Koivuklaani

24.11.2015 20:58
Sulkapuro asteli varovasti jääriitteisellä polulla kala hampaissaan. Hän kiersi pienen lätäkön varoen pudottamasta kalaa.
Ilmassa tuoksui jo häivähdys lumesta, mikä tarkoitti että klaanin piti kiireesti alkaa kerätä talvivarastoa. Veden jäädyttyä kalastamisesta tulisi paljon vaikeampaa ja vaarallisempaa, sillä ne järven kohdat jotka pysyivät sulina olivat myöskin täynnä kovia virtauksia. Sulkapuroa puistatti, kun hän muisti tarinat kissoista jotka olivat menneet jostain syystä liian lähelle reunaa ja tipahtaneet virtaan... Veden voima oli karmaisevan mahtava niin hyvässä kuin pahassa. Se antoi Koivuklaanilaisille saaliit, tarjosi turvallisen rajan muihin klaaneihin ja vilvoitti kuumina ja paahteisina päivinä. Toisaalta se saattoi yhtäkkiä villiintyä ja kaapata kissan mukaansa tai hukuttaa koko leirin alleen.
Sulkapuro kuuli nopeiden juoksuaskelten äänen takaansa ja loikkasi vaistomaisesti piiloon ensimmäiseen pensaaseen jonka sattui näkemään. Hän kyyristeli jähmettyneenä pienen pähkinäpensaan sisuksissa katsellen, kuinka valkoinen, ruskearaidallinen oppilas viiletti hänen ohitseen mitään huomaamatta.
*Kylläpä hänellä oli kiire!* Sulkapuro ajatteli varuillaan ja päätti jäädä vielä hetkeksi tarkkailuasemiin.
Pian samasta suunnasta mistä oppilas oli tullut, kuului jälleen juoksuaskelten rytmikäs töminä. Hämmästyksekseen Sulkapuro tajusi tulijan olevan hänen veljensä Kipinäliekki. Punaoranssi kolli ei näyttänyt myöskään huomanneen siskonsa piilottelevan pensaassa vaan juoksi ohi ja huusi oppilaan perään: ”Valkotassu, odota!”
Sulkapuro pujahti ulos pensaasta ja juoksi Kipinäliekin perään. Hän sai kollin kiinni juuri ennen leirin sisäänkäyntiä.
”Kipinäliekki odota!” Naaras huusi ja laski kalansa maahan pystyäkseen puhumaan paremmin.
”Mitä?” Kipinäliekki sähähti, saaden Sulkapuron hypähtämään pienen loikan taaksepäin. Veljen ilme pehmeni heti tämän nähdessä siskonsa, ja hän jatkoi nopeasti: ”Anteeksi, on ollut vähän kireyttä ilmassa koko päivän..”
Sulkapuro nyökkäsi; niin totisesti oli! Hän ei kuitenkaan sanonut ajatuksiaan ääneen vaan kysyi: ”Miksi olet vihainen? Näin sinun seuraavan Valkotassua”.
Kipinäliekki huokaisi ja maukui: ”Pitkä juttu”.
Sulkapuro nyökkäsi ja tassutteli leirin sisäänkäynnistä hiukan kauemmas viittoen hännällään kollin seurata. Hän löysi vähän pehmeää sammalta yhden puun juurelta ja istuutui siihen. Kipinäliekki istahti hänen viereensä ja alkoi kertoa päivän tapahtumia. Sulkapuro kuunteli veljeään ja nuolaisi tätä välillä lohduttavasti lapaan. Hän kyllä ymmärsi myös Valkotassua, mutta Kipinäliekin hän oli tuntenut koko ikänsä. Tämä tahtoi kunnioitusta ja ihailua oppilaaltaan, aivan kuin oli tahtonut tätä oppilaana mestariltaan ja siskoltaan.
Lopetettuaan kertomuksensa Kipinäliekki huokaisi raskaasti. Sitten hänen silmiinsä syttyi päättäväinen kiilto ja hän virnisti Sulkapurolle: ”Saatoin olla tänään hiukan ankara Valkotassulle. Minun pitää muistaa, että hän tahtoo tehdä päätöksiä myös itse. Mutta Valkotassun pitää myös oppia kuuntelemaan muita”.
”Ja heräämään ajoissa!” Sulkapuro kehräsi ja hymyili hänkin.
Kaksikko nousi ja Sulkapuro pääsi vihdoinkin viemään kovia kokeneen kalansa tuoresaaliskasaan. Hän hymyili huvittuneena huomatessaan, että Mäntypentu kävi hetken päästä hakemassa sen ja viemässä Haapasydämelle.
*Pitäisikin käydä katsomassa häntä jälleen* naaras tuumi ja tassutteli pentutarhalle.
”Hei Sulkapuro!” tummanruskea kolli hihkaisi huomatessaan Sulkapuron tulevan luokseen.
”Hei mäntypentu, mitäs puuhailet?” Sulkapuro kysyi uteliaana.
”Aiomme mennä Solinapennun kanssa jahtaamaan sammakoita!” Mäntypentu ilmoitti innoissaan ja huusi pentutarhan sisälle: ”Solinapentu, tule!”
”Joo joo..!” kuului vastaus, ja pian pesästä putkahti tummanruskea naaraspentu.
”Kysyittehän Haapasydämeltä luvan?” Sulkapuro varmisti.
”Juu, hän sanoi että voimme mennä”, Solinapentu miukaisi ja kaksikko kipitti matkoihinsa.

Sulkapuro oli aikeissa mennä hetkeksi soturien pesään torkuille, kun joku kutsui häntä nimeltä. Naaras käännähti nopeasti kannoillaan ja huomasi Katajatähden pesänsä edustalla. Päällikkö viittasi Sulkapuroa luokseen ja naaraan toteltua maukui: ”Minulla olisi pyyntö sinulle. Tämä tulee kyllä aika äkkiä kun ottaa huomioon, että sait soturinimesi vasta jonkin aikaa sitten, mutta ryhtyisitkö Mäntypennun mestariksi? Hän ja Solinapentu täyttävät pian kuusi kuuta, ja minusta sinä olisit paras vaihtoehto Mäntypennun tulevaisuutta ajatellen”.
Sulkapuro oli ällikällä lyöty. Hän kakisteli hetken ja sai sitten änkytettyä: ”A-ai minäkö?”
”Niin. Voin toki pyytää jotakuta muutakin, jos se tuntuu sinusta liian aikaiselta-”
”Eei, ky-kyllä se sopii”, Sulkapuro sopersi ja kumarsi sitten: ”Tämä on suuri kunnia”.
”Pelastit Mäntypennun hukkumasta, joten luotan kykyihisi pitää hänestä huolta”, Katajatähti maukui lämpimästi ja nyökkäsi Sulkapurolle että tämä saisi mennä.
Sulkapuro lähti hiukan huterasti tassuttamaan soturien pesää suojaavaa pajukkoa kohti. Hänestä Mäntypennun mestari! Sulkapuro tunsi kehräyksen kasvavan sisällään.
*Kunpa voisin kertoa tästä Närhisydämelle!* Sulkapuro ajatteli laskeutuessaan omalle kaislapedilleen. Vielä ennen nukahtamista hän kuitenkin tuli ajatelleeksi, mitä kävisi jos hän ei olisikaan kykenevä opettamaan Mäntypennulle soturitaitoja.
*Mitä jos vain sotken kaiken..?*
Hiukan sekavin ajatuksin Sulkapuro nukahti, toivoen saavansa nähdä Närhisydämen jälleen unessa. Komea hopeanharmaa kolli osaisi varmasti auttaa häntä...


Sulkapuro kulki jälleen hiekkaisaa ojanpenkerettä. Tajutessaan tämän naaras kiihdytti juoksuun, ja saapuessaan aukiolle hän ponnisti ilmaan ja loikkasi siellä odottavan kissan päälle salamannopeasti.
”Uf!” hyökkäyksen kohteeksi joutunut kissa urahti ja alkoi sitten pyristelemään pois Sulkapuron alta. Pienen kamppailun jälkeen Sulkapuro makasi kollin alla, ja tämä maukaisi huvittuneena: ”Vai sinä se olitkin!”
”Hei Närhisydän, on ollut ikävä”, Sulkapuro kehräsi ja lipaisi kielellään kollin poskea. Närhisydänkin alkoi kehrätä ja nousi pois naaraan päältä.
Sulkapuro oli kuitenkin vasta aloittanut, ja painautui nyt leikkisästi kyyryyn. Hän kierteli hetken hopeanharmaata kollia ja hyökkäsi sitten tämän hännän kimppuun. Kaksikko paini hetken hiekkamaassa ja päätyi lopulta hyiseen rantaveteen. Kirkkaat pisarat sinkoilivat sinne tänne kun he räiskivät ylös vedestä ja lysähtivät rannalle kuivattelemaan. Huohotettuaan hetken aloillaan Sulkapuro hivuttautui Närhisydämen kylkeen ja alkoi pitkin ja tasaisin vedoin pestä tämän turkista vesipisaroita ja hiekanjyviä pois. Närhisydän alkoi jälleen kehrätä syvältä kurkustaan.
Kun Sulkapuro sai kollin turkin pestyä, hän nousi ja ravisteli oman turkkinsa perusteellisesti.
”Sulkatassu!” Närhisydän huudahti närkästyneenä.
”Ehei, se oli oppilasnimeni!” Sulkapuro maukaisi hilpeästi.
”Mitä, sait soturinimesi! No, kerro nyt jo, Sulkahiiri vai mitä?” Närhisydän kiusoitteli virnistäen.
”Äsh, ei tietenkään! Sain paljon upeamman nimen, ja se liittyy veteen! Olen...” Sulkapuro maukui, mutta samassa Närhisydämen katse synkkeni.
”Vesi...” kolli mutisi hiljaa.
”Mikä hätänä..? Etkö pidä vedestä?” Sulkapuro kysyi hämmentyneenä ja hiukan pettyneenä.
Närhisydän ravisti päätään ja maukui nopeasti: ”En todellakaan tarkoita että vedessä olisi mitään huonoa! Se vain että... Äsh, kerro nyt uusi nimesi ensin!”
Sulkapuro nyökkäsi ja maukui: ”Olen tätä nykyä Sulkapuro. Mutta mikset enää pidä vedestä?”
”Närhisydän nuolaisi naaraan harmaata poskea ja maukui: ”Todella kaunis nimi, sopii sinulle hyvin... Vesi tuo vain mieleeni pennun, joka karkasi leiristämme ja hukkui jokin aika sitten..”
Sulkapuro henkäisi ja painautui lähemmäs Närhisydäntä.
”Kauheaa... Mitään sellaista ei koskaan saisi tapahtua yhdellekään pennulle! Ja voi sitä emoparkaa!”
”Niin... Pennun emo oli veljeni Vesiraidan kumppani Aavikkohuuto. Onneksi hänen kansi muuta pentuaan Ukkospentu ja Sielupentu ovat sentään elossa, he eivät karanneet veljensä mukaan... Mäntypentu oli aina se uteliain-”
”Mäntypentu?!!” Sulkapuro huudahti järkyttyneenä.

// ACTION!!! :D) Hehee, tästä tuli ny tämmönen :3 Närhi jatkoo, tuo siis jäi "uneen" ;3

Vastaus:

26 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Ratamopentu, Hiekkaklaani

23.11.2015 06:45
"Se olisi mukavaa", maukaisin piristyen jo hieman. Pöllöpentu hymyili.
"Mitä leikitään?" hän kysyi. Mietin hetken. Sitten katsoin oliko emo täällä. Ei!
"Sotketaan!", kuiskasin. Pöllöpentu hypähti taaksepäin.
"O-oletko varma?", hän miukui. Huiskaisin hännälläni.
"Siitä tulee kivaa! Tarvitsemme mutaa, hiekkaa...", selitin. 'Mudan' kohdalla Pöllöpennun ilme kirkkeni.
"Mknä haen tarvikkeet odota sinä täällä", hän maukui jakipitti pois. Istuin paikallani myhäilmen. Nyt emo saisi tuta kostoni!

Pian Pöllöpentu palasi mukanaan sylillinen hiekkaista mutaa. Virnistin.
"Hyvä. Nyt aletaan vain sotkea!", maukaisin. Nappasin mutaklimpin ja paiskasin sen enon pedille niin että roiskui. Pöllöpentu paiskoi mutaa lattiaan. Juuri kun aloimme päästä vauhtiin, ovelta kuului ääni:
"Mitä te oikein teette?"
//pöllö?joku?

Vastaus:

4 kp.ta!

- Lehvä

Nimi: Sielupentu, Hiekkaklaani

22.11.2015 19:55
Sielupentu tuijotti Närhisydäntä järkyttyneenä. Hänen metsänvihreiden silmiensä katse muuttui sumeaksi ja etäiseksi. Pennun päässä jyskytti vain yksi ajatus, ajatus jota hän ei voinut käsittää.
Mäntypentu. Kuollut.
Sielupentu ennemmin tunsi kuin näki, että Närhisydän lähti pois, koska hänen ympärillään aukeni yhtäkkiä suunnaton tyhjyys. Naaras saattoi vain aistia suunnattoman surun aallon paiskautuvan päälleen, hukuttavan hänet yhä syvemmälle pimeyteen. Missään ei ollut pakotietä, ei valoa eikä ketään joka olisi tullut auttamaan hänet ylös. Sielupentu tunsi surkean ja hätääntyneen vikinän kumpuavan syvältä sielustaan. Hän avasi suunsa, tunsi jo huudon olevan kurkussaan... Samassa hän myös maistoi surun karvaan ja kitkerän maun, se tunki hänen kurkkuunsa ja nieluunsa, se ei päästänyt otettaan vaan tunkeutui aina vain syvemmälle. Sielupentu yritti yskiä ja kakoa surua pois, mutta kuullessaan oman korinansa hänen korvansa alkoivat myöskin kuulla valituksen ja epätoivon huudot. Naaras vapisi, hän ei päässyt tunnetta pakoon, se syöpyi hänen sisällään, muotoutui pahemmaksi ja pahemmaksi, tunki jokaiseen soluun ja karvaan – hän oli itse suru.

”Sielupentu!!”

Sielupentu rysähti takaisin todellisuuteen huohottaen. Hän sätki hurjasti jaloillaan tajuamatta missä oli, kunnes kuuli hätääntyneen äänen huudahtavan jälleen: ”Sielupentu, mikä sinun on?!”
Naaras lopetti sätkimisen ja tajusi makaavansa maassa turkki pölyyn ja hiekanjyviin sotkeentuneena. Hän räpytteli pari kertaa silmiään hämmentyneenä saamatta otetta mistään. Sitten hänen katseensa tarkentui emon pelokkaisiin, isän huolestuneisiin kasvoihin.

”Tähtiklaani sentään, vihdoin sinä lopetit!”
Sielupentu käänsi päätään ja näki veljensä Ukkospennun synkeän katseen porautuvan itseensä.
”Mi-mitä tapahtui?..” Naaras miukaisi värisevällä äänellä, mitä seurasi yskähdys.
”Menit ihan pimeäksi kun Närhisydän kertoi Mäntypennusta. Ensin olit vain paikallasi ja sitten aloit sätkiä ja kaaduit maahan. Minusta se-” Mäntypentu alkoi selittää viileästi. Aavikkohuuto ehti kuitenkin sähähtää harmaata pentua vaikenemaan ja maukui Sielupennulle sen jälkeen lempeästi: ”Järkytyit kovasti. Niin me kaikki... Mutta olemme toistemme tukena, lupaan sen...”
Emon ääni hiipui loppua kohti. Vesiraita tassutteli kumppaninsa vierelle ja nuolaisi tämän poskea lempeästi. Sielupentu tuijotti heitä hetken hämmentyneenä mutta nyökkäsi sitten pienesti ja tepsutti emonsa tassujen suojaan.
Ukkospentu istui hiukan kauempana ja tuijotti tiiviisti jonnekin kaukaisuuteen. Vesiraita vetäisi tämän hännällään viereensä ja koko perhe painautui toisiaan vasten lohtua hakien.
Sielupennun sisällä jylläsi edelleen se suunnaton suru, mitä vastaan hän hetki sitten oli kamppaillut kuin henkensä edessä, mutta nyt se oli hiukan lientynyt myötätunnon ja jakamisen ansiosta.


”Tulkoon kukin oman riistansa metsästämään kykenevä Suurpuulle klaanikokoukseen!”

Sielupentu istui Aavikkohuudon ja Ukkospennun välissä katse maahan luotuna. Hän tunsi takanaan klaanitoveriensa kohahtavan järkytyksestä, kun Savutähti ilmoitti Mäntypennun kuolemasta. Häntä alkoi ahdistaa mitä pidempään kokous kesti, sillä suru hänen sisällään tuntui paisuvan sen myötä. Naaras painautui lähemmäs emoaan ja sai lohduttavan nuolaisun päälaelle.

Vihdoin kokous loppui, minkä jälkeen Sielupentu kipitti nopeasti pentutarhan suojiin. Siellä hänen olonsa tuntui heti helpottavan, sisintä jäytävä suru väistyi väsymyksen tieltä hänen laskeutuessaan makuusammalille. Illalla olisivat vielä edessä Mäntypennun valvojaiset, mutta nyt Sielupentu tahtoi vain nukkua. Suljettuaan silmänsä hän kuuli vielä, miten Ukkospentu kärtti jotain Vesiraidalta. Hän ei kuitenkaan jaksanut välittää siitä, vaan työnsi kuononsa käpälien alle ja sulki veljensä miukaisut ulkopuolelle.
Aavikkohuudon saapuessa katsomaan tämän vointia hopeanharmaa pentu tuhisi jo sikeässä unessa.

// Näin. Sori Pöllön ja Ratamon roolijoille, kun tää ei oikeen mätsää siihen mitä ootte roolinu, mut siis sielu on ny siellä pentutarhassa tai jotai... :D sen veljen valvojaiset on tosiaan "illalla", en tiiä roolinko niistä.. Mut hope u like it, tää on vähä pätkä :3

Vastaus:

20 kp.ta!

- Lehvä

Nimi: Pöllöpentu, Hiekkaklaani

22.11.2015 17:21
Heräsin siihen kun joku murahti joten avasin silmäni ja näin Ratamopennun mököttämässä nurkassa joten tassuttelin tämän luo ja kysyin:
"Mikä hätänä?"
Tämä vain tuhahti joten miu'uin:
"Voit kylä kertoa minulle"
Kun tuo ei vastannut niin sanoin:
"Ei sitten lähden tästä aukiolle"
Sitten kuulin tuon naukuvan:
"No emo laittoi minut arestiin"
Tassutin takaisin naaraan luo ja sanoin:
"No leikitään sitten täällä pentutarhassa, käykö?"

//Ratamo? Joku?

Vastaus:

3 kp:ta! Mutta käsittääkseni Pöllön piti olla oppilas?

- Lehvä

Nimi: Ratamopentu, Hiekkaklaani

22.11.2015 14:38
"Tulkaahan nukkumaan", emomme maukui kun olimmeleikkimässä. Luplapentu tassutti kuuliaisena emon luo mutta mibua ei huvittanut.
"En tule.", puuskahdin. Emoni tuhahti.
"Ratamopentu", hän aloitti mutta en kuullut jatkoa vaan marssin ulos pentutarhasta.
Oli alkanut jo hämärtää, ja varjot pitenivät. Leiri näytti ihan erilaiselle päivänvalossa!
"Aåua", kuiskasin kun joku käveli kohti. Kerkesin onneksi hypätä piikkipensaaseen ennenkuin hän huomasi minut. Tuhahdin ja mietin, että parasta kai mennä nukkumaan. Astelin pentutarhaan. Kuplapentu nukkui jo. Hiivin siskoni viereen ja kövin nukkumaan.
"Voinko jo mennä?"
Heräsin kuiskaukseen. Avasin silmäni ja näin Kuplapennun tekevän lähtöä.
"Minne meneeeeeet", kysyin haukotellen samaan aikaan.
"Saan mennä seuraamaan oppilaitten koulutustuokiota", Kuplapentu maukui ja kääntyi kannoillaan. Olin lähdössä perään mutta emoni keskeytti:
"Sinä et mene."
"Miksi?" puuskahdin. Emo huokaisi ja selitti:
"Olet arestissa koska et eilen totellut minua"
Murahdin. Käännyin ja marssin perimmäiseen nurkkaan mököttämään.
//Joku?

Vastaus:

6 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Valkotassu, Koivuklaani

21.11.2015 20:46
Valkoinen naars, jolla oli ruskeita raitoja makasi sammalpedillään. Naaraan kyljet kohoilivat tasaiseen tahtiin, ja toinen kissa pujahti sisään oppilaittenpesään. Kolli tökkäisi pari kertaa naaraan valkoiseen lappaan, ja kolli murahti.

”Herätys, Valkotassu”, kolli naukaisi ja katsoi tarkemmin kissaa. Naaraan kyljet lopettivat tasaisen rytmin ja naaras avasi vihreät silmänsä.

”Mitä nyt?” naaras naukaisi räpytellen silmiään epämääräisenä.

”Sinunhan piti olla jo ajat sitten hereillä”, kolli murahti ja katsoi tyytymättömänä valkoiseen naaraaseen.

Naaras huokaisi ja nousi istumaan. Tämä alkoi nuolla sotkuista turkkiaan ja katsahti mestariinsa pahoittelevasti. Kolli murahti tyytymättömästi:

”Mikäköhän saisi sinut kerrankin heräämään ajoissa?”

Naaras kohautti kylkiään, ja kun tämän mestari käännäähti vihaisena kohti oppilaitten pesän suuaukooa, naaras maukui:

”Olen ihan oikeasti pahoillani, Kipinäliekki!” naaras maukaisi ja tämän silmissä vilahti pettynyt ilme itseensä.

”Sinun sietääkin olla, Valkotassu. Jos jatkossa heräät koko ajan liian myöhään, minun on kerrottava siitä päälikölle”, Kipinäliekki maukui pettyneenä.

”Minä ihan tosiaan yritän, mutta minkä minä sille voin, että nukun luontaisesti pitkään”, Valkotassu maukui pahoitellen.

Valkoinen, ruskearaidallinen oppilas katsoi nolostuneena tassuihinsa, kun Kipinäliekki käänsi hermostuneen katseensa häneen.

”Tulehan, aikataulut menivät juuri uusiksi”, Kipinäliekki tuhahti ja asteli ylvään näköisenä ulos oppilaiden pesästä.

Valkotassu nousi ja teki pikaisen venytyksen, ja haukotteli nopeasti, nuori oppilas käänsi vielä katseensa sammalpedillensä ja huokaisi. Nuoresta oppilaasta tuntui että sammalpeti vain kutsui häntä, mutta hän havahtui ajatuksistaan, kun kuuli mestarinsa ärähtävän jotakin oppilaalle. Naaras pomppi iloisesti ulos oppilaidenpesästä, ja seurasi mestariaan, joka suuntasi kohti leirin sisäänkäyntiä.

”Mitä teemme tänään?” iloinen oppilas kysyi Kipinäliekiltä.

Nuoren oppilaan mestari huokaisi nopeasti, ja vastasi hillitysti oppilaalleen:

”Kerroin sinulle jo eilen, kun halusit tietää sen. Menemme metsästämään, sitten sinun pitää auttaa leirin vahvistamisessa, joko muistat?”

”Vähän, kiitos kun kerroit! Muuten, milloin pidät minulle ensimmäisen taisteluharjoituksen?” Valkotassu hihkaisi samalla, kun pomppi mestarinsa perässä iloisesti.

”Keksity sinä nyt tähän, äläkä mihinkään muuhun”, Kipinäliekki huokaisi ja lisäsi vauhtia siinä toivossa, että Valkotassu ei kyselisi enempää.

Valkotassu huokaisi, kun huomasi mestarinsa lisäävään vauhtia, mutta hän ei halunnut alkaa kitisemään, joten naaras keksittyi hölkkäämiseen. Nuori naaras vilkaisi taivaalle, oli ihme, että tummat pilvet eivät peittäneet taivasta. Aurinko lipui hiljaa taivaalla korkeammalle, puiden lehden loistivat värikkäinä, ja toivat maastoon piristystä. Maata peitti pudonneet, värikkäät lehdet, osa lehdistä oli ihan ruskeita ja kuolleita. Ilmassa leijui raikas sateen tuoksu, jonka hajusta Valkotassu kovin tykkäsi. Naaras käveli reipasta vauhtia, ja tämän sydän oli alkanut lyödä nopeammin.

”Mitä pidät Lehtikadosta?” naaras kysyi Kipinäliekiltä hymyillen.

Kolli vilkaisi Valkotassuun, joka hymyili ystävällisesti. Kipinäliekkikin otti leikkisän hymyn huulillen, ja tasoitti hieman vauhtia Valkotassun vierelle, tämä ei voisi koskaan olla vihainen kauaa Valkotassulle.

”No, minä...rakastan sitä aika paljon. Millaista on olla päällikön jälkeläinen?” Kipinäliekki vuorostaan kysyi Valkotassulta, joka hymyili viikset keveästi värähtäen.

Valkotassu huokaisi syvään, ja kohotti katseensa kohti oranssinpunertavaa taivasta. Naaras henkäisi syvään varhaisen aamun raikasta ilmaa, ja naaras avasi silmänsä taas. Tämä mietti tarkaan miten kuvailisi asian, tämä oli avaamassa suutaan, mutta sulki suunsa, sitten naaras maukaisi:

”No, se olisi sama, kuin oma mestarisi olisi isäsi, ja maailma osaa olla joskus hieman ärsyttävä, se vaan...ei kuulosta normaalilta, että olen päällikön tytär”, Valkotassun sanoi lopulta huokaisten ja tämä katsahti lempeästi mestariinsa.

Valkotassun mestarin kulmat kurtistuivat ja ihmetys näkyi hänen kasvoiltaan läpikuultavana.

”Mitä tarkoitat? Sinähän olet normaali missä me kaikki muutkin, vai?” kolli sanoi ihmetellen oppilaalleen.

Naaras nuolaisi pari kertaa raidallista turkkiaan, ja tämä kohotti katseensa mestariinsa, ja sanoi:

”Johan sanoin, maailma ei ole minulle aina reilu. Olen liian erilainen, en muistuta isääni tai emoani yhtään!” naaras murahti huokaisten.

”Kyllähän muistutat, sinulla on paljon samoja piirteitä kuin heilläkin, onhan sinulla velikin, joka ei mustuta vanhempiasi yhtään”, Kipinäliekki yritti lohduttaa Valkotassua ystävällisellä eleellä.

”En tarkoittanut tuota! Vaan...luonteitamme, olen liian erilainen”, Valkotassu maukaisi huokaisten uudemman kerran.

”Meidät on tehty erilaisiksi, lopetetaan tämä tyhjänpäiväinen keksustelu ja metsästetään, emmekö me sitä tulleet juuri tekemään?” Valkotassun mestari murahti ja vilkaisi nopeasti oppilaaseensa, joka näytti olevan tyytymätön.

”Sopii minulle!” Valkotassu naukaisi ja alkoi etsiä riistanhajuja.

Nuoren naaraan kitalakeen leijui vahva oravan haju, ja tämä haisteli tarkkaan ilmaa. Valkotassu lähti hiipimään eteenpäin saalistusasennossa. Kevyt tuuli hönki ilmaa Valkotassun kasvoille hellästi. Naaraan askelet olivat niin kevyet, ettei niistä kuulunut melkein pihaustakaan. Valkotassu sai hetkessä oranssin oravan nakertamassa pähkinää. Naaras hymyili katkerasti, ja kun hän oli sopivan välimatkan päässä pienestä oravasta, hän ponkaisi vahvoilla takajaloillaan pitkän loikan, ja naaras tunsi liitävänsä hetken aikaa. Orava ei ollut huomannut vieläkään naarasta, ja tämän äkillistä lähestymistä. Hetken kuluttua orava roikkui naaraan suusta velttona.

”Hienosti napattu, mutta muistathan jatkossa, että sinun pitää pyytää minulta lupa” Kipinäliekki huikkasi oppilalleen.

Valkotassu raivostui, naaras ärähti vihaisena ja kääntyi poispäin mestaristaan. Tämä käveli vihaisena kohti leirin suuntaa.

”Miksi minun pitää kysyä aina sinun lupasi! Olen jo nyt kyllästynyt pyytämään sinulta lupaa kaikkeen, mitä ikinä teenkään!” naaras murisi korvat luimussa, ja naaras ryhtyi juoksemaan pitkin puiden jättämiä varjoja.

”Valkotassu!” kuului huuto, jonka ääni kuului Kipinäliekille.

Naaras juoksi ja antoi oravan velton heilua oman askeltensa tahdissa. Naaraan kyljet alkoivat kohoilla nopeammin, ja naaraan syke alkoi nousta nopeammin. Pian leirin suuaukko näkyi tarkkana, naaras juoksi niin kovaa vain kuin jaksoi. Leirin suuaukon lähellä, tämä jarrutti ja pujahti sisälle leiriin. Valkotassu rauhoittui ja pudotti oravansa tuoresaaliskasaan. Tämä käveli rauhallisena pienen pensaan luo, ja katseli kaunista leiriä.
*Kuka muka haluaisi aina pyytää luvan, jos täytyisi käydä esimerkiksi tarpeillaan! Miksi hän haluaa, että pyydän aina luvan, vaikka hän ei ole mikään isäni?!*

//Ensimmäinen tarinani, toivottavasti tykkäsitte!// Joku?//

Vastaus:

24 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Ratamopentu, Hiekkaklaani

21.11.2015 18:58
"Kuka tuo on?"
Heräsin kuiskaukseen. Nousin ylös ja ynähdin hiljaa. Lempeä, turvallinen ääni maukaisi:
"Huomenta, pikkuiseni"
Pompahdin innosta ylös ja aukaisin silmäni ensimmäistä kertaa. Näin suuremman ja itseni kokoisen kissan. Molemmat taisivat olla naaraita.
"Hei! Minä olen Kuplapentu!" minun kokoiseni, siis Kuplapentu maukaisi. Minä vastasin:
"Minä olen...." en pystynyt jatkamaan sillä en tiennyt nimeäni. Isompi kissa maukui:
"Hmmmm.....Ratamopentu!"
"Kiva nimi!" Kuplapentu maukui. Hymyilin ja käännyin kohti nimeni keksijää.
"Kuka sinä olet? Oletko emoni?" kysyin. Kissa hymyili.
"Kyllä olen. Ja Kuplapentu on siskosi.", hän selitti. Hymyilin Kuplapennulle ja kysyin:
"Mitä tehdään?"
Kuplapentu kurtisti kulmiaan ja maukui hetken kuluttua:
"Saammeko me mennä tutkimaan leiriä?" hän kysyi emolta. Emo nyökkäsi ja riensimme ulos pentutarhasta.
Pentutarhan suulla pysähdyimme suut ammollamme. Leiri oli tosi valtava! Katselin ympärilleni ja näin valtavasti kissoja. Töllistellessämme emme huomanneet, että joku oli tullut luoksemme.
"Hei! Keitä te olette?" hän kysyi. Kumplapentu tuijotti suu auki tulijaa ja minä kiirehdin maukumaan:
"Olemme Ratamopentu ja Kuplapentu!" Mau'uin. Lisäsin vielä:"Kuka sinä olet?"

//Joku hiekkaklaanista?

Vastaus:

7 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Mäntypentu, Koivuklaani

20.11.2015 21:23
Katsoin Kuutassun perään hieman apeana. Olisihan hän sentään ollut parempaa seuraa kuin Tuiskupentu ja Sinipentu. Astelin Haapasydämmen viereen ja painauduin sisareni Solinapennun turkkiin. Haapasydän nuolaisi minua päälaesta. Pikkuhiljaa vaivuin syvään uneen, painajaiseen.

Nukuin emoni turkkia vasten. Räpäytin äkkiä silmäni auki ja tajusin, että vieressäni ei ollut Haapasydän eikä Solinapentu. Vieressäni oli kaksi muuta pentua. Käännyin katsomaan pentuja, mutta en voinut nähdä heidän turkkinsa väriä enkä sen paremmpin heidän kasvojakaan. Käännyin katsomaan vieressäni olevaa naarasta. Erotin kyllä juuri ja juuri hiekan väristä turkkia, mutta tajusin lopulta, että kissat olivat kasvottomia sekä värittömiä. Nielaisin hädissäni ja aloin perääntyä. Pennut kuitenkin seurasivat minua ja pian he hyökkäsivät kimppuuni. Tajusin heti, että he eivät yrittäneet häätää minua mitenkään tai tappaa. He vain painoivat minut maahan ja pian purskahdin itkuun. Pennut vain nauroivat ja lähtivät. Äkkiä tunsin uppoavani. Upposin jonnekkin kylmään ja syvään. Pyörin ja pyörin, kunnes yht'äkkiä minä pysähdyin ja tunsin taas lämmön vierelläni.

Hätkähdin hereille, kun Solinapentu läimäytti minua korville.
"Lopeta se vikiseminen!", sisareni ärähti kimpaantuneena ja katsoin silmät suurina sisartani. Pikkuhiljaa kyyneleet alkoivat valua poskilleni.
"Solinapentu! Miksi teit noin veljellesi?!", Haapasydän huudahti ja alkoi nuolla minua. Solinapennun katse muuttui lempeämmäksi ja surullisemmaksi.
"Anteeksi Mäntypentu", sisareni naukaisi ja otti minut syleilyynsä.
"Mi- minä näin painajaista", vikisin surkeana ja pyyhkäisin tassullani kyyneleet kasvoiltani. Haapasydän kehräsi myötätuntoisesti ja nuolaisi minua ja Solinapentua päälaesta.
//Joku? :'D

Vastaus:

8 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Katajatassu, Kuusiklaani

19.11.2015 06:59
Myöhäisen lehtisateen kelmeä aurinko paistoi pesän katon läpi. Vanhempi kissa oli jo noussut, jahän meni hieman tuonnemmas. Luultavasti tekemään yrtti-inventaarion. Toinen kissa, nuori ja punaruskea, nukkui vielä. Hän kieriskeli levottomana ja ynisi unissaa. Aamuaurinko välkkyi hänen silmiinsä, ja naaras raotti silmiään. Hän nousi ylös, ja alkoi puistella sammalia turkisaan. Sitten hän tassutteli ulos pesästä.
Parantajan pesän edustalla hän pysähtyi venyttelemään. Sitten hän peseytyi nopeasti, ja tassutteli tuoresaaliskasan luo. Siellä hän kohtasi klaanipäällikön, valkean kollin.
"Huomenta, Katajatassu", kolli maukui. Katajatassuksi kutsutun kissan kurkusta nousi kehräys.
"Huomenta, Kuuratähti", hän naukaisi. Parantajan pesän edustalta kuului huuto:
"Katajatassu!"
Katajatassu käännähti katsomaan. Se oli hänen mestarinsa Kuikanlaulu.
"Pitää mennä", hän kuiskasi ja sipaisi kollin kylkeä hännällään. Sitten hän juoksi kohti parantajan pesälle.

//Sori mini mut Kuura?

Vastaus:

4 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Närhisydän, Hiekkaklaani

18.11.2015 20:36
Heräsin sotureiden pesästä jonkinlaiseen valitukseen. Olin saanut luvan levätä tämän koko päivän. Venyttelin raajojani ja astelin turkki edelleen sekaisin aukiolle ja huomasin Aavikkohuudon katselevan kauhuissaan ympärilleen. Pinkaisin Vesiraidan kumppanin luokse kompuroiden.
"Mikä hätänä?", kysyin ja Aavikkohuuto kääntyi katsomaan minua kauhuissaan.
"Mäntypentu! Hän on kadonnut!", naaras parahti ja valpastuin.
"Kerron asiasta Vesiraidalle ja Savutähdelle", vastasin ja loikin ensimmäisenä parantajan pesälle veljeäni etsien.
"Vesiraita!", huohotin nähdessäni velipuoleni.
"Mitä nyt?", kolli murahti selvästi ärtyneenä eikä ihme, kun olin herättänyt hänet.
"Mäntypentu on kadonnut", mau'uin samalla hengitystäni tasaten. Vesiraidan silmät kapenivat viiruiksi ja hän oli ponkaisemassa siesalleen, mutta Tuikevirta ehti hätiin.
"Et saa liikkua paljoa, etteivät haavasi aukea!", Tuikevirta läksytti.
"Annan sinulle unikon- ja timjaminsiemeniä", parantaja jatkoi rauhallisemmin. Itse lähdin etsimään Savutähteä.

"Mäntypentu on kadonnut", selitin Savutähdelle. Päällikkö mietti pitkään ja hartaasti jotain, kunnes vain nyökkäsi.
"Ota mukaasi kissoja ja lähde etsimään häntä. Ei pentu kovin kauas ole voinut päästä", Savutähti naukui. *Niin ellei kettu tai mäyrä ole ollut asialla*ajattelin ja lähdin vastomaisesti etsimään Haukkatassua. Olihan hän sentään ollut ystäväni. Muistin äkkiä Ukkosjalan käskeneen Haukkatassun siivota klaanivanhimpien pesä, joten juoksin sinne. Pistin pääni klaanivanhimpien pesään ja huomasin Haukkatassun sekä Ukkospennun ja Sielupennun.
"Mitä siellä on meneillään? Tännekkin asti kuule hälinän..", Ukkospentu nurisi. Mulkaisin vain itsepäistä pentua ja käänsin katseeni Haukkatassuun.
"Voit jätää klaanivanhimpien pesän siivoamisen sikseen! Tuletko auttamaan minua, olen menossa etsimään Mäntypentua?", nau'uin ja kolli ryhdistäytyi.
"Tottakai tulen!", ystäväni hihkaisi.
"Mistä on kyse?", Sielupentu kysyi äkkiä ja asteli viereeni silmät suurina.
"Teidän kuulusi jo tietää siitä. Mäntypentu on kadonnut", vastasin varoittavaan äänensävyyn ja Sielupentu nielaisi hermostuneena. Ukkospentu taas katosi muualle. *He tietäävät enemmän kuin kertovat*ajattelin, mutta en välittänyt siitä sen enempää. Kävelin ulos klaanivanhimpien pesästä Haukkatassu perässäni. Meitä vastaan tuli pian Saarnihäntä ja Valkokynsi.
"Savutähti määräsi meidät mukaanne", Saarnihäntä maukui ja nyökkäsin.

Seurasin Mäntypennun hajujälkeä muiden partion jäsenten kanssa.
"Täällä!", kuulin Haukkatassun huudahduksen ja huomasin Valkokynnenkin olevan jo hänen luonaan. Pinkaisin Saarnihännän kanssa heidän luokse ja pidätin hengitystäni nähdessäni joen. Joki oli jäätynyt jonkinverran rannasta ja hiivin pikkuhiljaa rantaan. Muut pysyivät ylempänä. Tarkkailin rantaa ja henkäisin nähdessäni miten osa jäästä oli rikkoutunut. Korvani painuivat luimuun, kun ajattelin miten pieni pentu olisi astellut jäälle uteliaana ja pudonnut jääkylmään virtaan. Niin pienellä kissalla ei olisi paljoa mahdollisuuksia selvitä semmoisesta virrasta. Huokaisin raskaasti ja kävelin muiden luokse.
"Ei ole toivoa... Hän ei olisi voinut selvitä virrasta", mau'uin hiljaa ja Saarnihäntä henkäisi ahdistuneena. Haukkatassu katseli vain tassujaan ja Valkokynsi pysyi hiljaa, mutta huomasin hänenkin olevan väsynyt.
"Palataan leiriin", naukaisin ja lähdin kävelemään väsynein askelin leiriä kohti. Mitä minä kertoisin Aavikkohuudolle ja Vesiraidalle? Mitä Mäntypennun sisarukset tekisivät? Mitä tapahtuisi..?

Kävelin leiriin ja Aavikkohuuto, Vesiraita sekä Sielupentu ja Ukkospentu olivat heti partiota vastassa. Katsoin heitä väsyneenä ja huomasin miten Aavikkohuuto ja Vesiraita odotti sitä, että heidän kadonnut poikansa olisi mukanani, mutta hän ei ollut. Toivo sammui kaksikon silmistä ja Sielupentu ja Ukkospentu katsoivat toisiaan hämmentyneenä.
"Miksi Mäntypentu ei ole mukana?", Sielupentu kysyi hämmentyneenä, koska ilmeisesti luuli, että hänen veljensä olisi elossa.
"Seurasimme hänen hajua joelle asti.. Joki oli jäätynyt rannasta ja menin tutkimaan rantaa... Huomaisn kuinka jää oli rikkoutunut.. Hän ei ole voinut selvitä siitä virrasta, ei ole enää toivoa", mau'uin murtuneella äänellä ja Vesiraita ja Aavikkohuuto painautuivat toisiaan vasten. Sielupentu vain katsoi minua järkyttyneenä ja Ukkospentu katsoi tassujaan. Huokaisin ja kävelin sotureiden pesälle. Tiesin Saarnihännän ja Valkokynnen ilmoittavan asiasta Savutähdelle joten minun ei tarvinnut huolehtia siitä. Lysähdin sammalilleni ja huiskaisin häntäni kuononi päälle. Olin väsynyt. Mieleni täytti vain epäonnistumiseni ja olisin kaikista eniten halunnut nyt olla Sulkapuron rinnalla.
//Sielu? Joku? :'3

Vastaus:

23 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Sielupentu, Hiekkaklaani

09.11.2015 21:34
Helisevä nauru kajahteli Hiekkaklaanin leirin läpi. Se kulki aina leirin ulkopuolelle tuulen kantamana, herättäen matkan varrella pari nokosilla ollutta klaanivanhinta sekä ruokailemassa olleen tilhiparven.

Nauru oli peräisin pienestä hopeanharmaasta naaraspennusta, joka sätki ja hytkyi toisen tuhkanharmaan kollin kutittaessa tätä armotta.

”Hei, lo-hopet-ha! Ahah-minä khyll-hä...”, naaras vinkaisi naurun lomassa ja yritti kaikin voimin työntää tuhkanharmaata pentua pois päältään.

”En ennen kuin tunnustat tappiosi Ukkostähdelle, kurja kotikisu!” tuhkanharmaa uhosi polleana.

”En ikhinä!” hopeanharmaa vinkaisi ja kiepsautti itsensä kollin päälle. Alkoi hurja nujakka, minkä jälkeen molemmat pennut makasivat huohottaen maassa. Heidän turkkinsa olivat aivan tomuiset ja täynnä pieniä hiekan jyviä, mutta molempien silmät loistivat innosta ja hännät huiskivat tohkeissaan maata.

”Sovitaanko tasapeli, Ukkostähti?” hopeanharmaa pentu miukaisi kömpien istumaan.

”Selvä, mutta sinä joudut olla seuraavallakin kerralla Sielu, kurjista kurjin kotikisu!” tuhkanharmaa vastasi ja pomppasi seisomaan.

”Epäreilua! Seuraavalla kerralla on sinun vuorosi!”

"Eipäs ole, sinä et voittanut mahtavaa Ukkostähteä!"

”Niin mutta et sinäkään voittanut minua, sinä hi-”

”Mistä te nyt riitelette, Ukkospentu ja Sielupentu?”
Maukaisi ääni kaksikon takana. Pennut käännähtivät ympäri ja näkivät emonsa Aavikkohuudon astelevan luokseen parantajan pesän suunnalta. Emo saapui Sielupennun luo ja vetäisi kauhistuneena henkeään: ”Tehän olette aivan tomuisia! Mitä ihmettä minä teidän sottaisten sillien kanssa tekisin?”

”No kun Ukkospentu aloitti...” Sielupentu miukaisi puolustelevasti.

”Niin mutta sinä hyökkäsit sen jälkeen!” Ukkospentu huudahti tuohtuneena ja pörhisti karvojaan.

”No niin, riittää jo. Isänne meni Tuikevirran luo paikattavaksi, mutta hänellä ei ole hätää. Joku Koivuklaanin tomppeli oli napannut liejukanana meidän reviiriltä, eikä suostunut reilusti luovuttamaan sitä takaisin... Aivan kalanpäistä jos minulta kysytään”, Aavikkohuuto kertoi pennuille ja kysyi sitten: ”Tiedättekö missä Mäntypentu on?”

Sisarukset katsahtivat toisiinsa. Sielupentu kääntyi vältellen emonsa puoleen katse huolimattomasti harhaillen. Hän rykäisi ja vilkaisi Ukkospentua. Kolli ei kuitenkaan näyttänyt kovin auttamishaluiselta vaan istua jökötti paikallaan ja katseli tassuihinsa.

”Emme me tiedä missä Mäntypentu on”, Sielupentu vinkaisi kimeästi, kun Aavikkohuudon terävä katse tutkaili häntä.

”Hän meni varmaan pentutarhaan tekemään jotain, kun me jäimme tänne leikkimään päällikköä ja vihollista”, Ukkospentu lisäsi perään ja käänsi katseensa leirin yli lentävään varikseen.

Aavikkohuuto katsoi pentujaan vakavana ja maukui: ”Tiedän kyllä kun valehtelette. Kertokaa nyt missä veljenne on, niin saatte sitten mennä kuuntelemaan klaanivanhinten satua.”

”Saammeko?!” Ukkospennun silmät laajenivat innostuksesta.

”Ensin kerrotte Mäntypennun olinpaikan”, Aavikkohuuto muistutti.

”Se suuttui meille kun me tehtiin yllätyshyökkäys ja kaadettiin se maahan”, Ukkospentu kertoi.

”Ja sitten se rupesi itkemään ja juoksi jonnekin pois, me ei nähty minne, koska me jatkettiin leikkiä”, Sielupentu täydensi ja katsoi toiveikkaana klaanivanhinten pesän suuntaan.

”Voidaanko me nyt mennä?”

Aavikkohuuto huokaisi ja maukui: ”Ette olisi saaneet sillä tavalla yllättää ja ahdistaa veljeänne. Jos jollekin tulee paha mieli, pitää muistaa pyytää anteeksi. Menen etsimään Mäntypennun, ja sen jälkeen te pyydätte häneltä anteeksi. Tuliko selväksi?”

”Joo...”, molemmat pennut mutisivat, Ukkospentu klaanivanhinten pesää innokkaasti vilkuillen, Sielupentu hiukan enemmän häpeissään.

”Menkää nyt, mutta älkää kiusatko klaanivanhimpia!” Aavikkohuuto maukaisi, huutaen lauseen lopun kahden innosta pinkeän karvapallon perään. Hiekka perässä pöllyten he jo kiisivät kohti klaanivanhinten pesää ja ihmeellisiä tarinoita vanhoista ajoista.

//Finally! Sielun eka tarina, hope u like it :3

Vastaus:

Sielupentu on tosi suloinen! Mukavbaa pentuelämää, saat 22 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Kuutassu, Koivuklaani

01.11.2015 14:20
Istuin oppilaiden pesän edustalla ja söin hiirtä.
Yhtäkkiä pentutarhasta juoksi tummanruskea kolli. Söin nopeasti ja kävelin tummanruskean kollin luokse.
"Hei! Minä olen Kuutassu", sanoin ja katsoin pientä pentua.
"Mäntypentu", Mäntypentu vinkaisi. Nyökkäsin ja katsoin kolli.*Hän on söpö!* ajattelin.
"Mennäänkö pentutarhaan?" kysyin. Mäntypentu nyökkäsi huolestuneesti.

Kävelimme pentutarhaan. Hämmästyin. Tuiskupentu vinkui. Hänen vatsastaan vuoti verta. Pajuhäntä nosti pentunsa ilmaan ja vei parantajalle. Sinipentu mulkoili Mäntypentua. Solinapentu taas käveli Mäntyppennun luokse ja nuolaisi häntä lohduttavasti. Mäntypennun poskeen vieri pkeni kyynel. Haapasydän katsoi minua.
"Hei Kuutassu!" hän tervehti.
"Hei! Mitä täällä tapahtui?" ihmettelin.
"Mäntypennulle kävi pieni vahinko kun he leikkivät", Haapasydän kertoi lempeästi.
"Vahinko!" Sinipentu tuhahti.
Katsoin säälivästi pientä Mäntypentua.* Hänellä on rankkaa* ajattelin.
Kävelin ulos pentutarhasta. Menin oppilaiden pesään ja aloin nukkua.

//Joku?
// Tämä oli tällänen lyhyt

Vastaus:

5 kp:ta!

- Lehvä

Nimi: Mäntypentu, Koivuklaani

25.10.2015 21:26
"Sulkapuro!", vinguin uuden soturin nimeä innoissani. Solinapentu kipitti vierelleni ja yhtyi myös huutoihin. Olin sisartani nuorempi, mutta tulimme silti toimeen melko hyvin. Pian Haapasydän tuli luoksemme ja vei meidät takaisin pentutarhaan.
"Olisin halunnut onnitella Sulkapuroa..", mutisin ja vilkaisin vielä naarasta, joka oli pelastanut minut joesta. Seurasin kuitenkin Haapasydäntä pentutarhaan. Kun astuin pentutarhaan, huomasin Pajuhännän pentujen leikkivän keskenään. Pian Sinipentu kiirehti luokseni.
"Tuletko leikkimään minun ja Tuiskupennun kanssa?", Sinipentu kysyi ja Solinapentu pinkaisi heti Tuiskupennun luokse. Siristin silmiäni Sinipennulle ja nyökkäsin aavistuksen verran. Pinkaisin Sinipentu perässäni Solinapennun ja Tuiskupennun luokse.
"Leikitään päälliköitä!", Tuiskupentu ehdotti heti ja olin sähähtämässä kollille kieltävästi, mutta pysyin hiljaa.
"Minä olen Katajatähti", Solinapentu sanoi ensimmäisenä.
"Minä olen sitten Aamutähti", Sinipentu vinkaisi.
"Minä olen Kuuratähti!", Tuiskupentu huudahti kuuluvasti ja huomasin Pajuhännän kohottavan päätään, mutta asettui sen jälkeen takaisin Haapasydämmen viereen.
"Minä olen Savutähti", murahdin ja hyökkäsin Tuiskupennun kimppuun.
"Haa! Hiekkaklaani on hyökännyt Kuusiklaaniin! Koivuklaani on apunani, te kuusiklaanilaiset ette voi voittaa!", ulvahdin ja painoin Tuiskupennun maahan. Solinapentu tuli avukseni painamaan Tuiskupentua, ettei kolli nousisi sisomaan.
"Kallioklaani ryntää Kuusiklaanin avuksi!", Sinipentu vinkaisi kovaan ääneen ja syöksyi minun kimppuuni. Älähdin yllättyneenä ja pyörin Sinipennun kanssa, kunnes sain naaraan alleni.
"Haa!", ulvahdin ja upotin hampaani hellästi naaraan niskaan.
"Apuaah! Päästä irtii, minä pyydän!", Sinipentu sirkutti leikkisästi ja päästin irti naaraan niskasta. Tuiskupentu hyökkäsi yht'äkkiä kimppuuni ja Solinapentu ja Sinipentu alkoivat painia keskenään. Tuiskupentu oli vanginnut minut maata vasten ja aloin mennä hieman paniikkiin ahtaissa oloissa. Aloin kuoputtamaan Tuiskupennun vatsaa takatassuillani. Hätkähdin, kun tajusin, että kynteni oli esillä. Tuiskupentu kiljahti kivusta ja mätkähti maahan kyljellee. Pajuhäntä ryntäsi heti poikansa luokse ja mulkoili minua.
"Se oli vanhinko!", urahdin ja Haapasydän tuli luokseni.
"Tuo pentu on hirveä!", Pajuhäntä sylkäisi Haapasydämmelle minua mulkoillen. Nielaisin kuuluvasti ja aloin hiipiä varjoihin.
"Ei kukaan häntä syytä", Haapasydän naukui rauhallisesti.
"Minä pelkään ahtaita paikkoja!", parkaisin lopulta ja kaksi kuningatarta katsoivat minua silmät sirillään. Juoksin pian sen jälkeen ulos pentutarhasta. *Se oli vanhinko!*huusin mielessäni ja kompastuin päästessäni aukiolle. En nähnyt aukiolla ketään tuttua, joten siirryin varjoihin ja jäin sinne murjottamaan.
//Joku? C: Ja Mänty siis luulee Solinapentua siskokseen, Haapasydäntä tietty emokseen, mutta pitää myös Sulkaa 'emonaan' x''3

Vastaus:

Voivoi Mäntypentua :3 Tosi kivasti ja luontevasti kirjoitat pentuelämästä. Saat 16 kokemuspistettä.

- Sulka

Nimi: Sulkatassu /-puro, Koivuklaani

25.10.2015 12:40

Sulkatassu pujotteli koivujen ja kuusten välistä kostealle metsäaukealle. Hän oli haistanut hiiden sielläpäin, ja äkkäsikin sen pian rapistelemassa pensaan alla. Naaras painui kyyryyn ja lähti kevyin tassuin hiipimään kohti saalista. Vielä muutama askel vaanien, mitä seurasi täplikäs suhahdus, ja hiiri oli Sulkatassun hampaissa. Sulkatassu vilkaisi ympärilleen ja hautasi saaliin maahan pudonneiden lehtien alle.
Hänestä tuntui, että Pikkuviiksi saattoi olla tuon läheisen pensaan takana, mutta päätti jatkaa matkaa. Tämä oli yksi niistä saalistuskokeista, mitä mestarit oppilailleen teettivät testatakseen, osasivatko he opetetut asiat.

Sulkatassu saapui vanhalle kaksijalkojen puolisillalle, ja päätti istua yhdelle vedenrajassa olevalle kivelle kalastamaan. Kaksijalkojen silloille hän ei enää ikinä astuisi jalallakaan, mäyrän hyökkäys oli hänellä yhä tuoreessa muistissa siitä huolimatta että se oli sattunut jo jonkin aikaa sitten.
Sulkatassu alkoi tuijottaa vettä tiiviisti ja yritti jättää kaikki muut asiat taka-alalle. Häntä hermostutti hiukan, sillä kalaa ei saanut lehtisateen aikaan enää yhtä helposti kuin viherlehtenä. Samassa vedessä välkähti hopeaa, ja Sulkatassu terästäytyi. Kala ui yhä lähemmäs, ja kun se tuli Sulkatassun kiven kohdalle, tämä tähtäsi ja kauhaisi vettä tassullaan. Pieni särki nousi vedestä pärskähtäen, ja naaras nappasi sen nopeasti leukoihinsa ennen kuin se ehtisi hypätä takaisin veteen.

*Hyvä. Tämä taitaa jo riittää, sillä se orava oli aika vaikea napata. Palaan leiriin ja otan hiiren matkalla mukaan-* Sulkatassu päätti, kun hän yhtäkkiä havahtui siihen että jokin pärski heikosti pienen matkan päässä rannasta.

Naaras tajusi heti että joku oli joutunut veden varaan. Hän jätti kalan kivelle ja solahti pienesti sävähtäen veteen. Se oli hyytävän kylmää verrattuna kuuta aiemmin olleeseen veteen, jolloin hän ja Närhisydän olivat käyneet uimassa yhdessä. Se oli ollut mahtavaa, ja he tapailivat yhä salaa, mutta nyt Sulkatassun täytyi keskittyä tähän.

Sulkatassu saapui juuri ajoissa räpiköivän otuksen luo, sillä se alkoi vajota pinnan alle. Naaras nappasi nopeasti tuon hampaisiinsa ja lähti rivakasti potkien takaisin rantaa kohti. Hän ravisteli vedet pikaisesti täplikkäästä turkistaan ja laski kantamuksensa maahan. Se oli pieni pentu! Sulkatassu alkoi vapista ajatellessaan, mitä tuolle ressukalle olisi voinut käydä, jos hän ei olisi sattunut tulemaan paikalle. Hän käpertyi kohmeessa tärisevän pennun ympärille ja yritti lämmittää tätä omalla kehollaan. Pian pentu alkoikin osoittaa elonmerkkejä. Sulkatassu huokaisi helpotuksesta, kun sen ruskea kylki alkoi kohoilla nopeammin ja se avasi silmänsä.

”Emo..?” pentu miukaisi heikosti.

Sulkatassu mietti sekunnin, mutta maukui sitten rauhallisesti: ”Kyllä... Minä olen tässä, sinun ei tarvitse pelätä”.

Pentu inisi ja painautui Sulkatassua vasten.

”Missä me olemme... emo?” pentu vinkaisi hetken päästä. Sulkatassu nuolaisi tämän päätä rauhoittavasti kertoen: ”Putosit jokeen, pienokainen. Nyt olet kuitenkin turvassa Koivuklaanissa. Mennään leiriin.. öh?

Sulkatassu tajusi ettei tiennyt pennun nimeä, mutta tämä vastasi onneksi hiljaa: ”Mäntypentu”.

Sulkatassu nyökkäsi. Mäntypentu pitäisi pian saada parantajan luo, joten hän päätti lähteä suorinta tietä leiriin. Matkalla hän vilkaisi kivellä lojuvaa kalaa mutta jätti sen siihen. Viekööt lokit tai muut linnut sen, Mäntypentu oli nyt etusijalla.


Päästyään leirin tuntumaan Sulkatassu kuuli pensaiden kahahtavan ja Pikkuviiksi asteli hänen luokseen. Sulkatassun pyydystämä kala roikkui hänen hampaissaan.

”Miksi ihmeessä jätit saaliisi näkyvälle paikalle rant- oho!”

Kun Pikkuviiksi oli huomannut mitä Sulkatassu kantoi, tämä viittasi hännällään nopean käskyn seurata ja kiiruhti pajutunneliin. Sulkatassu seurasi perässä, ja hämmästyi nähdessään Iltataivaan astelevan ripeästi parantajanpesältä hänen luo.

”Näin näyn. Tuokaa hänet nopeasti pesälleni”, Iltataivas maukaisi lyhyesti ja lähti johtamaan heitä kohti karhunvatukoiden suojaamaa kuoppaa, missä parantajanpesä oli.


Pikkuviiksi oli käynyt hakemassa Katajatähden sillä aikaa paikalle, kun Iltataivas ja tämän oppilas Jäätassu tutkivat Mäntypennun. Hänelle annettiin jotain vahvistavaa, voimakastuoksuista yrttiä sekä vähän hunajaa nielemisen helpottamiseksi.

”Nyt hänen pitää vain levätä. Veisitkö Mäntypennun pentutarhaan? Minusta tuntuu että Haapasydämellä voisi olla vähän maitoa hänelle”, Iltataivas maukui lopuksi.

Sulkatassu nyökkäsi ja nappasi unisen pennun niskanahasta ilmaan. Kun hän palasi pentutarhalta, hän näki Katajatähden, Iltataivaan ja Pikkuviiksen syventyneenä keskusteluun. Jäätassu seisoskeli heistä hiukan erillään, ja Sulkatassu meni hiukan ujona hänen luokseen.

”Mist he puhuvat?” Sulkatassu kysyi.

”Mäntypennusta ja sinusta. En ole kuullut ihan kaikkea koska he eivät anna minun tulla lähemmäs, mutta sen verran tajusin että Mäntypentu olisi varmaan kuollut ellet olisi pelastanut häntä”, Jäätassu maukui silmät laajentuen.

Sulkatassu nielaisi vaikeasti ja nyökkäsi. Niin hän oli itsekin päätellyt, nyt hän sai vain vahvistuksen. He olivat hetken vaiti, ja sitten Katajatähti kääntyi viittaamaan Sulkatassun luokseen. Sulkatassu vilkaisi kummastuneena Jäätassua joka vain kohautti olkiaan, ja asteli sitten hämmentyneenä päällikön eteen.

”Sulkatassu, olemme ylpeitä sinusta. Toimit loistavasti, kun pelastit Mäntypennun. Hän olisi kuollut, ellet olisi tullut paikalle. Olemme keskustelleet mestarisi ja Iltataivaan kanssa, ja tulleet siihen tulokseen, että on aika antaa sinulle soturinimesi”, Katajatähti maukui kohdistaen
vihertävien silmiensä katseen Sulkatassuun.

”Saalistit myöskin erinomaisesti”, Pikkuviiksi lisäsi kehräten.

Sulkatassun päässä löi tyhjää. Soturinimitys! Hän pälyili ympärilleen ja näki kaikkien kasvoilla hymyn ja odottavan innostuksen. Naaras nielaisi ja yritti kehitellä jotain hymyntapaista kasvoilleen.

”Hienoa... Milloin se tapahtuu?..”

”Ajattelin pitää seremonian nyt heti, kutsun vain klaanin koolle”, Katajatähti maukui.

”Sopiihan se?” Hän lisäsi nähtyään Sulkatassun tyrmistyneen ilmeen.

”A-ai, sopiihan se..” Sulkatassu takelteli sekavana, hän oli yhä ällikällä lyöty.

”Hienoa. No, mitä tässä odotellaan, klaani koolle!”

Muiden jo mentyä Sulkatassu istahti parantajanpesän lattialle ja jäi tuijottamaan tassuihinsa. Hän kuuli hämärästi, että Katajatähti kutsui klaanin koolle, ja sitten joku töykki häntä kylkeen. Sulkatassu käänsi lasittuneen katseensa tökkijää kohti ja näki tämän olevan Kipinäliekki, hänen veljensä. Kipinäliekki oli saanut soturinimensä vajaa kuu sitten, ja oli jo nyt noussut yksien arvostetuimpien nuorten soturien joukkoon.

”Sulkatassu, kaikki odottavat sinua. Tuletko?” Kipinäliekki maukui kysyvästi.

”Mi-minä... En tiedä”, Sulkatassu puuskahti totuudenmukaisesti.

”Miten niin et tiedä?” Kipinäliekki kysyi hämmästyneenä. Hän vilkaisi nopeasti parantajanpesän sisäänkäyntiä mutta istuutui sitten siskonsa viereen.

”Hei, miksi olet noin järkyttynyt? Sinun kuuluisi olla iloinen, saat soturinimesi! Ei enää rasittavia aamuharjoituksia, ei enää klaanivanhinten punkkienpoistoa, ei enää komentelevia sotureja!”

”Niin mutta en minä osaa olla soturi! Voin ihan hyvin vaikka jäädä oppilaaksi, pidän kolentelusta... Silloin ei tarvitse itse yrittää tehdä päätöksiä..”, Sulkatassu maukui surkeana. Hänen äänensä hiipui loppua kohden.

”Mutta kyllähän sinä osaat tehdä päätöksiä. Päätit esimerkiksi, että pelastat Mäntypennun-”

”Tottakai! En minä voinut jättää häntä hukkumaan!” Sulkatassu puuskahti kauhistuneena.

”En uskokaan että olisit voinut. Mutta joku toinen, sydämettömämpi ja julmempi, olisi voinut vain kohauttaa olkiaan ja jättää tuntemattoman pennun oman onnensa nojaan. Sulkatassu, minä tiedän että olet ansainnut soturinimesi, ja niin tietää päällikkökin. Tulisit nyt, tulen ihan eturiviin tueksi”, Kipinäliekki maukui.

Sulkatassu nyökkäsi, ja he nousivat ylös ja astelivat ulos pesästä. Koko klaani oli kerääntynyt Rikkokiville, jopa pieni Mäntypentu kurkisti pentutarhasta ulos uteliaana. Sulkatassu veti syvään henkeä ja asteli pää pystyssä Kipinäliekin vieressä kohti Rikkokivien keskusta, missä Katajatähti seisoi odottamassa. Kipinäliekki meni omalle paikalleen näpäytettyään ensin rohkaisevasti naarasta lavalle. Sulkatassu kulki viimeiset askelet jäykästi ja jäi seisomaan Katajatähden eteen.

”Sulkatassu, osoitit tänään suunnatonta rohkeutta pelastaessasi Mäntypennun hengen. Olet muiltakin osin osoittanut, että olet ansainnut saada soturinimesi. Siispä minä, Katajatähti, Koivuklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Suokatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti, ja puolustaa klaaniasi, jopa henkesi uhalla?”

Mäntytähden sanat jäivät kaikumaan hetkeksi aukiolle, ja Sulkatassu nielaisi. Hän muisti Närhisydämen ja mietti, kuinka voisi olla samalla uskollinen klaanilleen ja rakastaa Närhisydäntä? Hän ravisti ajatuksen mielestään, sillä kyllähän Närhisydänkin oli vannonut soturivalan heistä kahdesta huolimatta.

”Lupaan”.

Sulkatassu hämmästyi äänensä vakautta, kun Katajatähti jatkoi: ”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Sulkatassu, tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Sulkapurona. Tähtiklaani kunnioittaa viisauttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Koivuklaanin täydeksi jäseneksi.”

Katajatähti kosketti kuonollaan Sulkapuron päälakea, ja vastanimitetty soturi nuolaisi kunnioittavasti päällikön lapaa. Klaani alkoi hurrata Sulkapuron nimeä Kipinäliekki etunenässä. Sulkapuro tunsi helpotuksen kyynelten kihoavan silmiinsä ja pyyhkäisi kasvojaan nopeasti hännällään. Hän näki emonsa Hiekkatäplän onnellisena hymyilemässä väkijoukon keskellä, ja myös Mäntypentu vikisi kimeällä äänellä hänen nimeään. Sulkapuro sulki hetkeksi silmänsä ja vain kuunteli äänten yhteistä kuoroa.

// Mänty tai joku muu jatkaa?? Voisitteko lisätä Sulkapuron emon tounne koivuklaaniin, vanhassa Kp:ssa se kyllä oli, mut tänne sitä ei taidettu lisätä :D eli se on tuo Hiekkatäplä, oranssi naaras tummemmilla läikillä

Vastaus:

Sulkapuro! Sulkapuro! Onnea tuoreelle soturille. Tosi hyvä, ihana ja pitkä tarina. Saat 30 kokemuspistettä! :D

- Sulka

Nimi: Kuutassu, Koivuklaani

25.10.2015 11:10
Katsoin taivasta leirin ulkopuolella. Olin päättänyt mennä kävelylle. Olin sillalla. Katsoin Kanervaniittyä.*Upean näköistä* ajattelin. Kävelin Suurelle matalikolle. Etsin katseellani kaloja.*Tuolla!* huusin mielessäni kun näin hopeakylkisen kalan. Nostin käpäläni ilmaan. Varoin
ettei varjoni osuisi veteen.
Yhtäkkiä läpsäisin kalan ilmaan. Sähähdin kun huomasin että kala putoaisi takaisin veteen. Loikkasin ja otin kalan suuhuni. Putosin veteen. Pidin kalaa tiukasti kiinni. Uin pois matalikosta
ja nousin kiville jotka olivat rannalla.
Pudotin kalan maahan. Menin takaisin rannalle. Nostin käpälääni kun näin kalan. Löin kalan ilmaan, mutta tällä kertaa se putosi rannalle. Se pyristeli takaisin veteen. Puraisin sitä ja kala muuttui veltoksi.
Otin kalat suuhuni ja kävelin leiriin päin. Kun olin leirissä Katajatähti tuli luokseni.
"Kävit näemmä kalastamassa", hän sanoi ja nyökkäsi minulle. Vein kalat tuoresaaliskasaan.
Kävelin ulos leiristä.*Haluaisin nähdä Tähtisaaren* ajattelin. Kävelin Tähtisaarta päin.*Sinne ei saa varmaan mennä* pohdin ja tassuttelin puolisillan päähän. Se näytti upealta.
Katselin Tähtisaarea hetken kunnes aurinko alkoi laskea. Kävelin leiriin. Otin kalan ja söin sen. Kun olin syönyt menin oppilaiden pesään nukkumaan.

Vastaus:

10 kokemuspistettä!

- Sulka

Nimi: Kuuratähti, Kuusiklaani

25.10.2015 09:12
Kuuratähti ei ehtinyt reagoida, kun hopeanharmaa pentu tuupertui maahan Suurkuusen juureen.

”Sisko!” Ruskeaturkkinen vinkaisi säikähtäneenä ja meni tuuppimaan tätä hereille.

”Tietä, parantaja tulee!” Kuikanlaulu huusi kauempaa kiiruhtaen väkijoukon halki pentujen luo.

Kuuratähti odotti hiukan vaivaantuneena, kun parantaja tutki hopeanharmaan naaraan. Ruskea kolli pyrki sisarensa luo, mutta onneksi pentujaan odottava Jäävirta tuli eturivistä ja nappasi tämän lempeästi pois.

”Hän tulee kyllä kuntoon, saat vielä nähdä. Me voisimme mennä hiukan lepäämään pentutarhaan, teillä on varmasti ollut pitkä matka”, Jäävirta mumisi ja lähti tassuttamaan saniaispensaiden suojaamaa kuoppaa kohti.

Kuikanlaulu tutki toista pentua vielä hetken ja maukui sitten kuuluvasti: ”Hän on vain pyörtynyt. Hänen pitää antaa nyt levätä, joten julistaisitko kokoontumisen päättyneeksi?”

Kuuratähti nyökkäsi ja kääntyi muiden kissojen puoleen: ”Kokoontuminen on päättynyt, voitte mennä.”

Kissat alkoivat hajaantua, ja Kuuratähti päätti lähteä syömään jotain. Hän kävisi myöhemmin vilkaisemassa kahta tulokasta, josko he sitten kertoisivat jotain itsestään.


"Kuuratähti, oikeastaan halusin tänne vain, koska olen ihastunut sinuun”.

Kuuratähti katsoi hämmästyneenä vieläkin hiukan huteran oloista Taivaspentua, joksi tämä oli itsensä esitellyt. Jalavapentu kiemurteli hiukan vaivaantuneena sivulla, ja Jäävirran ilme kuvasti selvää huvittuneisuutta. Kuuratähti rykäisi ja käänsi katseensa jälleen Taivaspentuun. Naaraan taivaansiniset silmät olivat sulaneet haaveilevan onnellisiksi ja suu oli kaartunut haaveilevaan hymyyn.

”Öh, tuota.. Sepä mukava kuulla, tuota noin.. Tämä tuli aika äkkiä, mutta toisaalta, voisin luvata sinulle, että jos kerrotte mistä tulitte ja miksi, saatan pystyä järjestämään asiat niin että saatte jäädä. Oma oppilaani sai juuri soturinimensä, joten voisin alkaa kouluttaa sinua kunhan olet tarpeeksi vanha”, Kuuratähti maukui ja siristi silmiään hiukan sanoen painokkaasti Taivaspennulle: ”Ystävinä.”

Taivaspennun haaveileva ilme laantui hiukan ja tämä räpäytti silmiään muutaman perran. Sitten hän taisi tajuta, että Kuuratähti odotti yhä vastausta, ja miukaisi: ”Selvä, se sopii meille, eikö niin Jalavapentu?”

Kaikki kääntyivät katsomaan Jalavapentua, joka väänneltyään hetken häntäänsä miukaisi: ”Okei, kyllä kai se käy. Mutta minäkin haluan hyvän mestarin sitten!”

Kuuratähti hymähti ja nyökkäsi.

”Saat olla Neulashännän oppilas kunhan vähän vielä kasvat. Hän on klaanimme varapäällikkö”.

”Mahtavaa!” Jalavapentu hihkaisi.

”Jospa odotamme vielä yön yli että saatte kerättyä voimia, ja kerrotte sitten mistä oikein tulette ja miksi päädyitte tänne”, Kuuratähti ehdotti vilkaisten Taivaspentua jonka silmät lupsahtelivat unisesti kiinni ja rävähtivät auki aina kun pentu meinasi kaatua.

”Okei..*haukotus*”, Taivaspentu mutisi, ja kaksikko kömpi Jäävirran pesään käpertyen tämän pullottavan vatsan viereen.

Pian he tuhisivatjo unessa, hopeanharmaa ja ruskea kylki kohoillen rauhallisesti. Kuuratähti nyökkäsi kiitokseksi Jäävirralle ja lähti pentutarhasta hiljaa. Ulkona tähdet säkenöivät hopeahännässä kirkkaina ja hengityksestä syntyi ilmaan huurupilviä. Kuuratähden mieleen tuli Kuutamotassu, hänen ensirakkautensa. Tämä oli kuollut tiputtuaan jyrkänteeltä hyiseen jokeen joka kohisten ja kuohuen laskee järveen.

*Siitäkin on jo kauan...* Kuuratähti huokaisi apeana ja istahti huurteiselle nurmelle pesänsä viereen.

Hän muisti kuitenkin tuon päivän yhä kuin eilisen, ja pakotti itsensä ajattelemaan aikaa ennen sitä, kun hän ja Kuutamotassu olivat rakastuneet, kuinka ihanaa ja samaan aikaan kauheaa se oli ollut. Kuutamotassu oli näet ollut Koivuklaanista, ja vieläpä parantajaoppilas.
Ja kun hän oli alkanut ajatella menneisyyttä, ja menetettyjä ystäviään ja rakkaitaan, hän muisti ystävänsä Kuusamatassun, myöskin Koivuklaanilaisen, joka oli kuollut viimeisessä suuressa koirataistelussa. Hän muisti Pölytähden, klaanin entisen päällikön, jonka viimeisen hengen Raatolauman johtaja Haaska oli riistänyt. Hän muisti Neilikkahännän, joka oli ollut niin lempeä ja hyväsydäminen klaanivanhin, joka oli niin palavasti kaivannut menetetyn rakkaansa luo, että oli syönyt kuolonmarjoja. Ja hän muisti sisarensa Katajatassun, joka oli kuollut klaaneja ravistelleeseen kamalaan tautiin monen monia vuodenaikoja sitten. Hän oli ilmestynyt Kuuratähdelle monesti tämän elämän aikana, yleensä Katajatassuna, mutta muutaman kerran myös toisen tulevaisuuden kissana, Katajamyrskynä. Tämä muistutti suuresti Kuusiklaanin nykyistä parantajaoppilasta Katajatassua, ja olikin käynyt ilmi, että tämä oli hänen sisarensa jälleensyntymä. Kuuratähti ei voinut itselleen mitään pitäessään hänestä hiukan enemmänkin kuin oli soveliasta...
Äskeinen Taivaspennun julistus ihastumisesta vaaleaturkkiseen kolliin oli saanut tämän hämmentymään, mutta hän tiesi ettei tuntenut vastakaikua pentua kohtaan.

*Hän on vielä niin nuori, että oppii kyllä rakastamaan jotakuta toista. Mutta lupaan hänelle olevani hänen tukenaan aina. Kuin suojelevana isähahmona, sellaisena jolle voi kertoa kaikista huolista ja murheista*

Kolli katseli kaukaisia tähtiä ja tuumi surumielisen huvittuneena, mitäköhän Kuutamotassu olisi tästä kaikesta sanonut. Hän olisi varmaan hymyillyt lempeästi ja maukunut: ”Tottakai hän pitää sinusta, olet niin loistava johtaja ja todella lempeä ja kiltti”, tai muuta vastaavaa... Hän oli kyllä varmasti herttaisin ja hyväsydämisin kissa mitä Kuuratähti koskaan tulisi tuntemaan..

// Taivas? Kehitteleekö ne jonku peitetarinan sille mistä ne tuli vai kertooko ne totuuden? Jos kertoo, Kuuran pitää ehkä palauttaa ne ettei Hiekkaklaanin hyökkää Kuusiklaaniin... Mut sä päätät ;3 Ja tosiaan Kuura ei oo sillai kiinnostunu Taivaasta muutenku isämäisesti

Vastaus:

Oi miten ihana tarina! Kuura on sitten niin sympaattinen hahmo. Saat tästä 25 kokemuspistettä!

- Sulka

Nimi: Taivaspentu, Kuusiklaani

24.10.2015 19:01
Katselin kollia edelleen rakastuneena.
"Me tulimme tänne..", aloitin mutta pyörryin nopeasti maahan.

"Päällikkö, penturakas, päällikköö. Päällikkö, penturakas, päällikköö", joku kehräsi korvaani.
Käänsin katseeni naaraaseen.
"Kuka olet?" kysyin.
Naaras hymähti.
"Jäävirta, sinun sijaisemosi", naaras naukui.
Jalavapentu nukkui vierelläni.
"Mitä tapahtui?" kysyin.
Naaras hymähti.
"Pyörryit pikkuinen", Jäävirta naukui.
Painauduin vasten pyöreää naarasta.
"Odotanko pentuja?" kysyin.
Jäävirta nyökkäsi.
"Onko kaikki hyvin?" valkea kolli kysyi.
Käännyin katsomaan Kuuratähteä.
"Kyllä, tämä pentu on ainakin todella viaton ja ystävällinen", Jäävirta naukui.
Kumarsin kollille.
"Kuka olet?" kolli kysyi.
Katsoin kollia taivaansinisillä silmilläni.
"Taivaspentu".
Katsoin kollia sinisin silmin.
"Jalavapentu herää!" ulvaisin veljeni korvaan.
Kolli katsahti minuun unisesti.
"Mitä Taivaspentu?" Jalavapentu kysyi.
Nuolaisin veljeäni.
"Kuuratähti on täällä", naukaisin.
Jalavapentu pomppasi ylös. Katsahdin kolliin.
"Kuuratähti, oikeastaan halusin tänne vain, koska olen ihastunut sinuun", sopersin totuuden mukaisesti.

//Kuura?

Vastaus:

Oikein kiva pikku tarina, suosittelen vain kuvailemaan vähän enemmän. Sillä tavalla saat tarinaan enemmän sisältöä ja kokemuspisteitä. :)
8 kokkaretta!

- Sulka

Nimi: Kuuratähti, Kuusiklaani

24.10.2015 18:46
Kuuratähti katseli silmä tarkkana ruskearaidallisen kollin kulkua. Tämä oli Kuuratähden oppilas, Kotkatassu, ja menossa oli viimeinen saalistuskoe.
Kotkatassu kohotti kuonoaan ja haisteli ilmaa etsien tuoksuja riistasta. Lehtisateen aikaan se oli jo hupenemaan päin, mutta kolli näytti saavan vainun jostakin, mikä oli ylhäällä kuusten oksilla. Kolli lähti hiipimään hiljaa kohti suurta ja paksurunkoista yksilöä, ääntäkään päästämättä.

*Hän vaanii erinomaisesti*, Kuuratähti pisti merkille tyytyväisenä.


Kotkatassu saapui kuusen juurelle ja väläytti kyntensä esiin. Muutama kaarnanpala tippui maahan rasahtaen tämän kiivetessä yhä ylemmäs, mutta muutoin suoritus oli yhä puhdas.
Kuuratähti siirsi katseensa ylemmäs ja etsi saalista, jota Kotkatassu yritti tavoitella. Nähdessään Kotkatassun kuusen vieressä olevassa kuusessa variksen kolli hymyili tyytyväisenä; Kotkatassu käytti nyt hänen taktiikkaansa.
Kotkatassu oli jo saavuttanut saman korkeuden kuin varis, ja jatkoi kipuamista vielä hiukan ylemmäs. Sitten kolli asettui tukevasti paksulle kuusenosalle ja kyyristyi ottamaan vauhtia.

*Toivottavasti hänen vauhtinsa riittää..*

Kuusenoksa heilahti päästäen kahahtavan äänen. Varis valpastui heti, muttei ollut tarpeeksi nopea. Kotkatassu seisoi jo sen päällä ja puraisi sen niskat nurin yhdellä siistillä liikkeellä. Kuurakäpälä nyökkäsi tyytyväisenä: Kotkatassu oli osoittanut olevansa soturinimen arvoinen.


”Tulkoon kukin oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkuuselle klaanikokoukseen!”
Hopeahännän ensimmäiset tähdet tuikkivat jo taivaalla, kun Kuuratähti kutsui leirin koolle. Kissat saapuivat vähitellen Suurkuusen ympärille tähdet silmissä tuikkien.
Kotkatassu istui jännittyneenä eturivissä. Kuuratähti oli kertonut tälle nimitys-seremoniasta heti kokeen päätyttyä, ja kolli oli innoissaan lähtenyt kertomaan uutisesta Leijonatassulle.

Kun kissat olivat saapuneet, Kuuratähti aloitti: ”Lehtikato on saapunut tuoden mukanaan hyisen tuulen sekä sateet. Riista alkaa jo valmistautua lehtisadetta varten, ja leirissä on paljon suita ruokittavana. Siksi onkin erityisen mukavaa nimittää uusi soturi. Kotkatassu astu eteeni.”

Kotkatassu ponkaisi jaloilleen ja asteli ryhdikkäänä Kuuratähden eteen.

”Minä, Kuuratähti, Kuusiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kotkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?”

Kotkatassun keltaiset silmät säkenöivät innosta tämän vastatessa: ”Lupaan.”

”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kotkatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Kotkasieluna. Tähtiklaani kunnioittaa sinun rohkeuttasi ja nokkeluuttasi, ja hyväksymme sinut Kuusiklaanin täydeksi soturiksi.”

Kuuratähti kumartui koskettamaan Kotkasielun päätä. Kotkasielu nuolaisi kunnioittavasti vaaleaturkkisen kollin lapaa ja kääntyi sitten vastaanottamaan klaanin hurraukset.
Huudon laannuttua Kuuratähti maukui: ”Uuden soturin täytyy vartioida leiriä koko yö puhumatta sanaakaan. Muu klaani saa siis levätä, joten ottakaa kaikki ilo irti pitkästä levosta.”

Kolli aikoi juuri lopettaa kokouksen, kun karhunvatukkatunnelista kuului huuto: ”Kuuratähti!”
Hän kääntyi juuri parahiksi nähdäkseen isänsä Korppisulan ja veljensä Mäntykarvan tulevan sisään tunnelista kaksi kiemurtelevaa myttyä hampaissaan. Kaksikko asteli hiljaisuuden vallitessa Suurkuusen juurelle, laskien kantamuksensa Kuuratähden juureen.

”Mitä tämä tarkoittaa?!” Kuuratähti kysyi kääntäen vakavan katseensa Korppisulkaan.

”Löysimme heidät harhailemasta Kuusiklaanin reviirillä. He eivät haise millekään klaanille, sillä molemmat olivat näköjään tipahtaneet johonkin voimakastuoksuiseen pensaaseen”, Korppisulka
selitti.

Kuuratähti nyökkäsi ja kääntyi tulokkaiden puoleen. Hän hymyili lämpimästi, mittailen heitä katseellaan. Kaksikko näytti todella nuorilta, pennun ikäisiltä.

”Kertoisitteko minulle keitä oikein olette?”

// Taivaspentu jatkanee? :3

Vastaus:

Uuuh, jännää 8D Tästä 20 kokemuspistettä!

- Sulka

Nimi: Taivaspentu, Hiekkaklaani/ Kuusiklaani

24.10.2015 10:50
Jalavapentu ravisteli minut hereille.
"Taivaspentu!" kolli sihahti.
Käännyin katsomaan unisena Jalavapentua.
"Mitö nyt?" kysyin.
Salviapentu nukkui toisella puolella pesää, eilisen riitamme takia. Juovaturkki oli käpertynyt Salviapennun, esikoisensa ympärille, ikäänkuin pelkäisi että pentu kuolisi sillä silmäyksellä, jos naaaras päästäisi tästä irti. Myös muut kuningattaret nukkuivat pidemmällä, kuin kukaan ei haluaisi nukkua Jalavapennun ja minun kanssani. Eilinen riita oli ollut kyllä tavallista pahempi. Se lähti kyllä kokonaan Salviapennusta. Pieni kolli oli kertonut meille muille, että oli Juovaturkin esikoinen, ja kaiken lisäksi vielä suosikki. Olim tuohtunut kollille niin pahasti, että olin tehnyt tämän korvaan pienen loven. Siitä Juovaturkki oli tulistunut niin pahasti, että sanoi että minusta ja Jalavapennusta ei koskaan tulisi oppilaita.
"Haluan lähteä pois täältä!" kolli naukui.
Nyökkäsin ymmärtäväisesti.
"Minne menemme?" kysyin.
Jalavapentu johdatti minut nopeasti ulos pentutarhasta. Yö oli vielä nuori, eikä kukaan erottanut turkkejamme pimeydestä.
"Kuusiklaaniin", kolli kuiskasi.
Olin kuullut puhuttavan Kuusiklaanista. Muistin myös puheet tämän päälliköstä, Kuuratähdestä. Muistin kollin jotenkin, kun olin ensimmäisen kerran karannut leiristä. Kolli oli ollut aivan liian komea.
"Selvä", naukaisin.
Käännyin katsomaan viimeisen kerran pentutarhaa. Häntäni kosketti vielä tämän lähellä olevaa puuta. Päästin hännälläni irti.
"Nyt olemme valmiita", nauroin hiljaa.
Jalavapentu kuitenkin pudisti päätään.
"Emme. Vielä vartija", kolli naukui.
Katselin veljeäni hämmästyneenä.
"Oletko ottanut näistä asioista oikein selvää?" kysyin.
Kolli nyökkäsi.
"Olen jo kauan suunnitellut karkaavani", kolli huokaili.
Katsoin taivaansinisillä silmilläni vartijaa.
"Mustakorva", kuiskasin.
Jalavapentu nyökkäsi.
"Miten ohitamme isän?" kysyin.
Jalavapentu hiipi nopeasti kollin ohi. Tein saman perässä.
//Skip//

Seisoimme Kuuratähden edessä. Katselin nkollin silmiin. En ollut koskaan nähnyt niin komeita silmiä. Tiesin samaten yhden asian. Olin rakastunut pahemman kerran. Jalavapentu taas katseli vierelläni parantajaoppilasta.


//Kuura?

Vastaus:

16 kp:ta!

- Lehvä

©2017 Kanervapolku - suntuubi.com